Levyarvio: Yes ei kikkaile kikkailun ilosta – Progelegenda eksyy välillä myös tonttupolun lallattelemaan

Yes
The Quest
Inside Out

The Quest on vuonna 1968 perustetun progelegendan 22. studioalbumi, mikä yksin on kunnioitettava saavutus. Se on ensimmäinen levy sitten basisti Chris Squiren kuoleman ja näin myös ensimmäinen, jolla ei ole mukana enää yhtään alkuperäisjäsentä. Toki pitkäaikaiset jäsenet, kitaristi Steve Howe ja rumpali Alan White ovat sentään remmissä.

Matka alkaa heti levyn parhaalla palalla. Seitsemänminuuttinen The Ice Bridge etenee hienolla sykkeellä muodostaen ehjän kokonaisuuden. Se on hyvällä tavalla yesmäinen progeteos, jolla soittajat esittävät osaamistaan varastamatta valokeilaa muilta tai sortumatta kikkailuun vain kikkailun ilosta.

Loput levystä soljuu vanavedessä mukavasti läpi, muttei onnistu Music To My Earsin kertosäettä ja c-osaa lukuun ottamatta jättämään korvamatoja päähän. Luonnollisesti soitto on hyvin taidokasta ja tyylitajuista ja soundimaailma lämmin ja mukavasti hengittävä. Kauniiden melodioiden siivittämänä tunnelma on rauhaisa ja kepeä. Tosin tuplalevyn jälkimmäiselle osalle jätetyt kappaleet kallistuvat jo turhankin hilpeäksi tonttupolulla lallatteluksi.

The Quest on veteraanien varmuudella tehty miellyttävä, huippuhetkistä huolimatta kädenlämpöinen lisä diskografiaan.