Soundin Parasta juuri nyt on viikoittain päivittyvä Spotify-soittolista, jolta löytyvät raikkaat, tuoreet ja huomionarvoiset uutuusbiisit niin koti-Suomesta kuin ulkomailta.
Viikottain päivittyvän soittolistamme starttaa myös ylhäällä kuvassa nähtävä Itä-Hollola Installaatio. Uusi Pidä huivista kii Tatjana -biisi tarjoaa esimakua yhtyeen toiselta kokopitkältä Pelko paremmasta tulevaisuudesta, joka julkaistaan maaliskuun lopussa Svart Recordsin kautta. Laulaja-basisti Saara Kolehmaisen johdattama kappale edustaa mukavan tunkkaista soundimaailmaa, jota yhtye lupailee kakkoslevyltään. Itä-Hollolan levyjulkkareita juhlitaan 31. maaliskuuta Helsingin Korjaamolla.
Soundin vuoden 2018 toisessa numerossa Tarkkailuluokan esittelyssä on etunimellään esiintyvä Kanerva, jonka debyyttialbumi Paritanssi näki päivänvalon viime viikon perjantaina. Useiden vuosien ajan musiikkia tehnyt artisti kertoi Antti Luukkasen haastattelussa uutukaisen levyn perustuvan osittain omiin kokemuksiinsa ja että on viime aikoina sanoittanut jazzia. Parasta juuri nyt -soittolistalle tiensä on löytänyt albumin aloituskappale Pari. Lämpö tuntuu kuin ottais morfiinia, mutta maaliskuussa mennään jo valoon päin.
Nicole Willis on taatusti tuttu nimi kotimaista rytmimusiikkia aktiivisesti seuraaville. Aiemmin The Soul Investigators -kokoonpanon kanssa levyttänyt laulaja aloitti viime vuonna yhteistyön UMO Jazz Orchestran kanssa ja maaliskuun alussa julkaistu Haunted By The Devil jatkaa groovaavaa yhteiseloa.
Tuoreimmassa Soundin numerossa haastattelussa nähdään vastikään kolmannen levynsä julkaissut Laura Moisio. Laulaja-lauluntekijän nimeä kantava albumi sai Asko Alasen arviossa kehuja täyden viiden tähden edestä. ”Hellän selkeästi tulkituissa sanoituksissa intiimit henkilökohtaiset ilot ja huolet raamittuvat maalauksellisempiin kokonaiskuviin”, Alanen toteaa.
Muita Parasta juuri nyt -soittolistalle tällä viikolla löytäneitä artisteja ovat muun muassa Turbo-Mondeolla läpi sakean usvan ajava Teksti-TV 666 (”tuo psykedeelisen musiikin Popeda”), viiden vuoden tauon jälkeen uutta musiikkia julkaissut Penniless, Vaasan lahja voimapopin maailmalle eli Mitä helvettiä nyt taas, Kotiteollisuus sekä kuukauden päästä uuden Silent Killers -albuminsa julkaiseva Mustasch.
Näin soi Soundi.fi: Parasta juuri nyt -soittolista 10/2018: