”Hienoja soittajia, muistoja ja villejä tulevaisuuden näkyjä” – viikon Sunnuntaisoittarilla sukelletaan Ufo-arkistojen uumeniin

Uutta soolomateriaalia julkaissut Ufo Mustonen tuli tutuksi Hearthillin riveissä. Vuosien varrella herran panoksesta ovat saaneet nauttia lukuisat muutkin suomalaisartistit.

Katse eteenpäin.
Kuva: Heini Lehväslaiho

Sunnuntait ovat soittolistoja varten.

Mikä yhdistää J. Karjalaista, Kauko Röyhkää ja Kingston Wallia? Ainakin herra tuossa yllä.

1980-luvun puolivälissä perustetun Hearthill-yhtyeen viulistina immeisten tietoisuuteen astellut, viime viikolla upouuden, Parasta juuri nyt -listallemmekin nousseen Sinuna olisin hiljaa -soolokappaleen julkaissut Ufo Mustonen on vuosien varrella ehtinyt vaikuttaa jo mainittujen lisäksi muun muassa Sakari Kuosmasen ja Samuli Edelmannin äänitteillä. Mustonen on ollut mukana milloin säveltäjänä, milloin tekstittäjänä, milloin viulistina, milloin mikrofonin varressa. Löytyypä miehen cv:stä irtiottoja lastenmusiikinkin suuntaan (vuonna 2007 ilmestynyt ensimmäinen Ipanapa-albumi, jolla Mustonen esittää kappaleen Lastenhuoneen kapina).

Pyysimme Ufoa itseään kokoamaan soittolistamuotoon mielitiettyjä taipaleen varrelta.

Toimituksen pyynnöstä koostin tällaisen listan biiseistä, joilla olen itse ollut mukana. Mukana on tekemisiä laidasta laitaan, uutta ja vanhempaa. Viulua, laulua, biisejä ja tekstiä. Hienoja soittajia, laulajia, muistoja ja villejä tulevaisuuden näkyjä. Sopivasti sunnuntaista.

Sunnuntaisoittari  Ufo Mustonen: Ufo-arkistoja

Sunnuntaisoittari-sarjan aiemmat osat löydät täältä.