Angus Young on monien kitaristien esikuva ja sankari, mutta kuka oli nuoren aussirokkarin oma idoli? – ”Olin vain todella vaikuttunut”

13.6.2021 17:18

AC/DC-kitaristi Angus Young keskusteli saksalaisen Guitar-lehden haastattelussa yhtyeen Power Up -albumista, musiikillisista vaikutteista sekä soittokamoistaan. Monet kuusikielisen taitajat laskevat ikinuoren väkkärän esikuviinsa, mutta kyllä Anguksen kaltaisella ikonillakin on omat idolinsa.

”Kun katson ihailemiani soittajia, heitä on paljon. Voit mennä aasta ööhön. Aloin keskittymään soittamiseen toden teolla kun olin noin 12-vuotias. Olin 13-14-vuotias kun Jimi Hendrix ilmestyi horisonttiin, ja kun kuulin Purple Hazen ensimmäisen kerran, olin haltioissani. Olin vain todella vaikuttunut. Kun Hendrix tuli kuvioihin, sitä oli vain, että ’Oho! Tämä on ihan toisen tason kitarointia.’ Olin suuri fani.”

Katso haastattelutuokio alta.

Lisää luettavaa