Arch Enemy julkaisi uutta musiikkia! ”Fucking perfect”, kuvailee Michael Amott tuoretta biisiä

10.12.2021 08:42

Näin on tullut uusi Arch Enemy -single keskuuteemme! Lokakuussa yhtye tarjoili fanikuntansa tarkasteltavaksi Deceiver, Deceiver -kappaleen, ja nyt vuoden päätteeksi on vuorossa biisi nimeltä House of Mirrors. Kuuntele alapuolelta ja katso musiikkivideo samaan syssyyn.

Orkesteri itse tuntuu olevan tuotokseen tyytyväinen. Blabbermouthin mukaan bändiliideri Michael Amott hehkuttaa julkaisua estoitta: ”Olen pallotellut kappaleen aihiota mielessäni jo jonkun aikaa, ja viimein siitä saatiin valmista. Sävellys sai alkunsa alun kitarateemasta, joka johtaa säkeistöjen 1980-luvun tyyliseen laukkaan. Kuten tavallista, meillä oli biisistä useita sovituksia ja demoja, kunnes siitä tuli fucking perfect”, kitaristi sanoo.

Ja näin se menee. Suomessa yhtyeen voi nähdä Behemothin kera 2.11.2022 Helsingin Jäähallissa.

Lisää luettavaa