Black Sabbathin Tony Iommi on kuulemma hyvä keksimään kujeita bänditovereilleen, mutta kävipä kerran toisinkin päin

28.11.2017 08:06

Miten saada vanhat bändikaverit, joita et ole nähnyt vuosikausiin, kunnolla varpailleen? Jos satut olemaan rumpali, yksi hyvä konsti tähän on, että sen jälkeen kun sinua on pyydetty takaisin bändiin ja olet jo lupautunut, niin kerrot muina miehinä lihoneesi sellaiset 70 kiloa ja tarvitsevasi nykyään erikoisvalmistetun rumpujakkaran, jotta kykenet soittamaan.

Tällaiseen taktiikkaan turvautui Vinny Appice, kun mies rekrytoitiin vuonna 2006 Heaven & Hellin uuteen inkarnaatioon. Tämä Black Sabbathin Dio-versio joutui nostamaan tuolloin kädet pystyyn Bill Wardin kanssa, ja Wendy Dio otti yhteyttä Appiceen, josko tämä palaisi orkesterin rumpaliksi. Appicen WSOU-radioasemalle antamasta haastattelusta kertoo Blabbermouth.

”En ollut puhunut Wendyn kanssa neljään tai viiteen vuoteen. Ronnie ja minä juttelimme aika ajoin, mutta emme olleet tavanneet. Joten kun diili oli jo solmittu, sanoin Wendylle, että tässä olisi muuten yksi juttu vielä”, Appice kertoo.

”Hän kysyi, että mikä juttu, ja minä sanoin, että olen tainnut vähän lihoa, painan nykyään sellaiset 130 kiloa. Hän ihmetteli, että anteeksi kuinka, ja minä lisäsin, että minulle pitäisi tehdä erikoisvalmisteinen, kestävä rumpujakkara. Olimme siis jo sopineet pestistä, joten mitäpä hän enää tuossa vaiheessa kykeni tekemään.”

Appice jätti asian siihen ja matkusti Englantiin yhtyeen harjoituksiin. Kun hän lopulta saapui Tony Iommin talolle, koko muu yhtye kurkisteli vaivihkaa, millainen järkäle sieltä oikein saapuu ja kykeneekö tämä enää soittamaan. Totuus selvisi, ja Appice sai kuulla kunniansa

”Se oli hienoa. Ainakin tuolla tavalla saa aika tehokkaasti rikottua jään, jos et ole nähnyt vanhoja kavereita pitkään aikaan”, Appice sanoi.

Ei huono veto! Kerrottakoon tässä vaiheessa lisäksi sellaisiakin hyvän mielen uutisia, että samaisen julkaisun toisessa jutussa uutisoidaan Iommin syövän oleva edelleen remissiossa. Jotain positiivistakin vaihteeksi kaikkien kuolinuutisten keskellä.

Lisää luettavaa