Deep Purple suorittaa pikaisen Suomi-uusinnan – soittaa ensi kesänä täällä kaksikin keikkaa

19.12.2017 12:37

Juuri tullut tiedote kertoo, että Deep Purple saapuu konsertoimaan kesällä Suomeen. Yhtye esiintyy (taas) The Long Goodbye -kiertueensa myötä Rockin’ Bastioni -festivaalilla Haminassa 20. heinäkuuta sekä Juli Festivalenissa Tammisaaressa 21. heinäkuuta.

Liput molemmille festivaaleille maksavat alkaen 69,50 euroa, ja ennakkomyynnin hoitaa Menolippu. Myynti Ticketmasterissa alkaa keskiviikkona 20. joulukuuta. Molemmille festivaaleille julkaistaan kevään aikana lisää artisteja.

Deep Purple näyttää viettävän todella pitkiä jäähyväisiä, sillä samainen Long Goodbye -kiertue pistäytyi Suomessa edellisen kerran 11. marraskuuta. No, perinteisen rockmusiikin ystävät ilahtunevat, kun eivätpä nämäkään vanhat herrat ikuisesti jaksa.

Lisää luettavaa