Disturbed-laulaja tylyttää ”juuriaan myöten antisemitististä” Roger Watersia – ”Hän on tekopyhä pelkuri”

6.6.2024 10:55

Entinen Pink Floyd -muusikko Roger Waters on ollut viime aikoina otsikoissa lähinnä kohahduttavien lausuntojensa ja antisemitismisyytösten vuoksi. Waters on vuosia ollut näkyvästi mukana Israelin vastaisia boikotteja ajavassa Boycott, Divestment and Sanctions -liikkeessä, puolustellut Venäjää syyttäen Natoa ja Yhdysvaltoja Ukrainan sodasta ja kehottanut Ukrainaa luovuttamaan maata Venäjälle sodan lopettamiseksi. Lisäksi Watersin provokatiivinen lavashow, johon kuuluvat muun muassa SS-univormua muistuttavaan asuun pukeutuminen sekä lentävä sika, jonka kylkeen on maalattu muun muassa Daavidin tähti ja hakaristi, on herättänyt monissa närää.

Disturbed-yhtyeen laulaja David Draiman, joka on aiemminkin kritisoinut varsin suorapuheisesti Watersia ja tämän sanomisia, tylyttää tuoreessa Linda Advocaten haastattelussa Roger Watersia jälleen oikein olan takaa kutsumalla tätä muun muassa ”harhaiseksi vanhaksi kummajaiseksi”.

”Hän on juuriaan myöten antisemitistinen. Kysy vaikka (Pink Floyd -kitaristi) David Gilmourilta ja hänen vaimoltaan, he voivat todistaa sen puolesta. Hän on ollut sellainen koko elämänsä ja uransa. Ei siinä ole mitään uutta. Hän on tekopyhä pelkuri. Hän on diktaattorien tukija. Hän pyytelee anteeksi Putinin puolesta ja kaikkien muiden, jotka ovat väärällä puolella. Hän on harhainen wannabe-sosialisti”, juutalaissukuinen Draiman toteaa.

”Jopa hullu pystyy luomaan upeaa taidetta eikä kukaan voi kiistää sanotaan nyt vaikka The Wallin taiteellista arvoa. Mutta kaikki se mitä hän yritti sillä teoksellaan ilmaista on osoittautunut tekopyhyydeksi. Menetin järkeni hänen kanssaan jo vuosia sitten kun hän lennätti stadioneilla sikaa, jonka kyljessä oli Daavidin tähti. Se mies on kiusaaja. Mutta ei hän kehtaa kohdata minua. Koska hänenlaistensa kohdalla kyse ei ole järkipuheesta, logiikasta tai faktoista. Kyse on heidän narratiivistaan. Kyse on heidän vihan ajamasta antisemitismistä, halveksuvasta narratiivista jolla he demonisoivat meitä, Israelin kansalaisia. He eivät pysty hyväksymään sitä faktaa, että me olemme olemassa. Hän on hirviö.”

Lisää luettavaa