Entinen Judas Priest -laulaja kertoo pandemian järisyttävistä vaikutuksista työhönsä – ”Se muutti aivan kaiken”

Heavy metalin monitoimimies, Judas Priestissäkin laulanut Tim ”Ripper” Owens vaikuttaa nykyisin entisen Priest-kitaristi K. K. Downingin luotsaamassa KK’s Priest -yhtyeessä. Mies jutusteli tuoreessa haastattelussaan muun muassa ajatuksistaan koronapandemian suhteen.

”Se muutti monia asioita. Olen muusikko — se on kaikki mitä teen elääkseni”, Owens kertoo. ”Mikäli normaalitilanteessa musiikkihommat kuivuisivat kokoon tai jotain tapahtuisi, joka estäisi sinua tekemästä niitä, sitä saattaisi hankkia jotain korvaavia hommia. Noh, nyt noitakaan hommia ei ollut tarjolla. Se on hassua, kun sitä ensin tienaa rundaamisella, ja sitten se on yhtäkkiä ohi.”

”Minulla oli todella kiireinen vuosi suunniteltuna, ja sen piti alkaa KK’s Priest -levyn lauluraitojen viimeistelyllä ja tuuminkin, että ’Tämä tulee olemaan mahtava kesä. Soitamme festivaaleilla, julkaisemme levyn ja lähdemme kiertueelle.'”, mies jatkaa. ”Sitten et voikaan viimeistellä levyä. Kaikki luulevat meidän saaneen sen valmiiksi, koska lauluraidat oli tehty ja noin pois päin. Mutta se on vaikeaa kun ette voi kokoontua yhteen. Et voi tehdä kaikkea green screenien kanssa. Voit vain julkaista levyn tunnettuna bändinä. Mutta kun olet uusi bändi, et voi vain pullauttaa jotain pihalle. Se siis muutti aivan kaiken.”

”Minä onnekseni istuin studiossani ja tein paljon äänityshommia monille eri muusikoille ympäri maailmaa”, Owens sanoo. ”Sitä täytyy mukautua ja löytää uusia tapoja tehdä asioita. Niinpä tein uusimman Three Tremors -albumin. Lauloin edelleen Pyramid-nimisessä bändissä. Tein kaikenlaista, ihan yksittäisiäkin kappaleita muusikoille kaikkialla. Minulla on onnea, että voin tehdä niin. Mutta tosiaan, kaikki on täysin muuttunut. Mutta ainakin toistaiseksi asiat alkavat näyttää hiukan paremmilta. Ohiosta poistettiin juuri maskipakko, joten kaikki on hivenen helpompaa. Toivottavasti pääsemme takaisin tien päälle.”

Owens lauloi Judas Priestin riveissä kahdella studioalbumilla, vuoen 1997 Jugulatorilla ja 2001 Demolitionilla.