”Hänen valintansa ovat johtaneet hänet harhaan” – Jon Bon Jovi harmittelee kitaristi Richie Samboran lähtöä bändistä

Bon Jovi -nokkamies Jon Bon Jovi sanoo, että yhtyeen entinen kitaristi Richie Sambora ajautui ”harhaan” lähtiessään bändistä vuonna 2013. Mies soittaisi omien sanojensa mukaan edelleen mieluusti Samboran kanssa, mutta tähdentää samaan hengenvetoon, ettei yhtye ole koskaan ollut tietyn kitaristin varassa.

”Tämä yhtye ei ole riippuvainen kitaristista kuten Van Halen tai U2 tai vastaavat”, Bon Jovi sanoo Pollstarin haastattelussa. ”Kyse on lauluista ja minusta.”

”Ymmärrämme sen kyllä. Minäkin toivon että hän olisi yhä täällä, sillä me olimme vaikuttava duo”, mies jatkaa. ”Äänissämme oli magiaa ja hän on loistava kaveri ja sen sellaista, mutta hänen valintansa ovat johtaneet hänet harhaan.”

Bon Jovi on yksi nykypäivän menestyneimmistä 1980-luvun rock-suuruuksista ja yhtyeen nokkamies sanoo, että siitä on kiittäminen fanien luottamusta.

”Jos katsot numeroita, olemme yhtä isoja tai jopa isompia kuin koskaan ennen”, mies sanoo viitaten lokakuussa päättyneen This House Is Not For Sale -kiertueen menestykseen. ”He [fanit] tulevat takaisin ja luottavat kokoonpanon muutoksiin ja uusiin musiikillisiin suuntauksiin. Enkä minäkään yritä kirjoittaa You Give Love a Bad Namea uudelleen. Se vahvistaa minulle johtajana ja pääasiallisena laulunkirjoittajana sen, että he yleisönä luottavat minuun.”

”Se on heiltä osoitus luottamuksesta, sillä he innostuivat alunperin tietystä jutusta, jonka parissa he kenties vielä kasvoivatkin. Heidän täytyy nyt vain luottaa minuun, ja mikäli se ei olisi heidän aikansa tai rahansa arvoista, he jatkaisivat eteenpäin ja pitäisivät kiinni pelkistä muistoista.”

Samboran tilalla soittaa nykyisin sessiomuusikkona mainetta niittänyt Phil X. Sambora osallistui Bon Jovin Rock & Roll Hall of Fame -seremoniaan vuonna 2018, mutta sittemmin leirit ovat pysytelleet visusti erillä toisistaan.