Jack Whitellä on viesti faneille, jotka kokevat olevansa ”oikeutettuja erityispitkiin konsertteihin”

9.2.2025 20:35

Jack White julkaisi viime vuoden lopulla No Name -nimisen albumin ja kertoi jatkossa tiedottavansa tulevista konserteistaan vain päiviä ennen h-hetkeä. Sittemmin muusikko julkisti viimeisimmän kiertueensa tavalliseen tapaan normaalein varoajoin.

Maratonkonsertteja Whiteltä ei kuitenkaan kannata odotella, sillä mies kertoo Instagramissa soittavansa mieluiten alle tunnin keikkoja.

”Olen kuullut vuoden varrella paljon supinaa siitä, kuinka pitkiä settiemme ’pitäisi olla’. Ikään kuin pituus määrittelisi keikan ’hyvyyden'”, White kirjoittaa. ”Tiedän että elämme aikakaudella, jolloin ihmiset tykkäävät kehuskella kuinka ’se ja se soitti eilen illalla kolme tuntia!’ Voin kertoa faneillemme, että minulla ei ole mitään aikomusta tehdä kehenkään ’vaikutusta’ tuossa kontekstissa. The Beatles ja Ramones soittivat puolen tunnin settejä ja jos vain voisin, tekisin tällä hetkellä samoin. Haluaisin soittaa itse asiassa juuri tuollaisia keikkoja.”

”Sitten alkavat puheet siitä, kuinka lippujen hinnat ’oikeuttavat’ erityispitkät keikat… jaaha, ok”, White jatkaa. ”En ole varma, että tiedätte (tai muistatte) millainen on oikea rock- tai punk-konsertti, tai jos ajattelette noin, puhutte luullakseni areenaluokan laservaloineen ja pyroineen, valtavista videotauluista, yleisön yli lentävistä laulajista, t-paitatykeistä sun muista. Me emme soita sellaisia keikkoja. Olen nähnyt paljon 45-minuuttisia rock’n’roll-keikkoja, jotka räjäyttivät tajuntani ja inspiroivat minua suunnattomasti.”

White vakuuttaa kuitenkin aina antavansa kaikkensa keikan pituudesta huolimatta ja arvostavansa suuresti fanien tukea.

”Meillä ei ole settilistoja, eikä kyseessä ole mikään Marvel-elokuva tai Vegasin keikkaputki, tämä on rock’n’rollia, elävä ja hengittävä organismi”, mies julistaa.

Lue myös: ”Jos et voi laskea puhelinta tunniksi pois kädestäsi, se on hyvin surullista” – Jack White hämmästelee ihmisten riippuvuutta älyluureihin

Lue myös: Anthrax-rumpalilta varsin mielenkiintonen yhteistyökumppanitoive: ”Olisi hienoa tehdä jotakin Jack Whiten kanssa”