Keith Richards muistaa entistä kumppaniaan ja The Rolling Stones -muusaa – Anita Pallenberg, 73, menehtyi tiistaina

"Todella merkittävä nainen."
15.6.2017 15:49

Malli ja näyttelijä Anita Pallenberg menehtyi 13. kesäkuuta toistaiseksi tarkentamattoman sairauksen heikentämänä. 73-vuotiaan Pallenbergin kuoleman vahvisti näyttelijä Stella Schnabel.

Italiassa 1942 syntynyt italialais-saksalainen Pallenberg tunnettiin paitsi mallintöistään ja elokuvarooleistaan, myös yhteyksistään The Rolling Stones -yhtyeeseen. Pallenberg seurusteli Brian Jonesin kanssa 60-luvun puolivälissä muutaman vuoden, mutta oli lopulta Keith Richardsin kumppanina 12 vuotta ja sai kitaristi-ikonin kanssa myös kolme lasta.

Pallenberg osallistui vahvasti myös yhtyeen tekemisiin ja muun muassa Mick Jagger kuuli usein hänen mielipiteitään bändin työstäessä uutta musiikkia. Hänet on lisäksi merkitty yhdeksi Sympathy For The Devil -kappaleen taustalaulajaksi. Muun muassa yhtyeen assistenttina 60- ja 70-luvulla toiminut Jo Bergman on sanonut Pallenbergin olleen yhtä iso osa The Rolling Stonesia kuin Jagger, Richards tai Jones.

Richards on muistanut edesmennyttä kumppaniaan julkaisemalla sosiaalisessa mediassa Pallenbergista kuvan saatetekstillä varustettuna: ”Todella merkittävä nainen. Aina sydämessäni.”

Lisää luettavaa