Kiss-basisti Gene Simmons taustoistaan: ”Ymmärsin, että minun on oltava kuin kameleontti menestyäkseni”

"Pitkään aikaan en puhunut taustoistani, koska sillä ei ole merkitystä. Jaamme kaikki yhdessä tämän saman planeetan", juutalaistaustainen Simmons toteaa tuoreessa haastattelussa.
17.10.2022 17:36

Viikko sitten räppäri Kanye West kohahdutti antisemitistisillä twiittauksillaan, joita kommentoi muun muassa juutalaistaustainen Kiss-solisti Paul Stanley. Stanley on puhunut kokemastaan juutalaisvihamielisyydestä muun muassa vuonna 2014 julkaistussa Face The Music: A Life Exposed -muistelmateoksessa, jossa tämä esimerkiksi väitti entisten bänditoveriensa Ace Frehleyn ja Peter Crissin potkujen taustalla olleen kaksikon antisemitistiset ajatukset. Frehley ja Criss itse ovat tyrmänneet tällaiset väitteet naurettavina.

”Ace ja varsinkin Peter tunsivat olevansa voimattomia ja impotentteja minun ja Genen väsymättömän fokuksen, palon ja kunnianhimon rinnalla. Sen seurauksena he yrittivät sabotoida bändiä, jota heidän mielestään me rahanhimoiset juutalaiset epäreilusti manipuloimme”, Stanley kirjoitti kirjassaan.

Stanleyn pitkäaikaiselta bänditoverilta, niin ikään juutalaistaustaiselta Gene Simmonsilta kysyttiin tuoreessa Howie Mandel Does Stuff -podcastissa, onko hänellä vastaavia kokemuksia kuin Stanleyllä.

”Jonkun verran. Mutta ei mitään verrattuna siihen mitä mustat tai latinalaisamerikkalaiset kohtaavat, koska juutalaiset voivat aina piiloutua sen taakse, että ’Joo, olen italialainen’ tai ’Olen kreikkalainen’. Mutta synnyin Chaim Witzinä ja tajusin, että se ei tule toimimaan. Ajattelin näin siis itse. Ymmärsin, että minun on oltava kuin kameleontti menestyäkseni. Eli pukeudu kuin britti, ajattele kuin juutalainen”, Simmons toteaa.

”Pitkään aikaan en puhunut taustoistani, koska sillä ei ole merkitystä. Jaamme kaikki yhdessä tämän saman planeetan. Kun ensimmäinen avaruusolento laskeutuu maahan, hänellä ei ole hajuakaan meistä ja erimielisyyksistämme. Joku sanoo olevansa Serbiasta, joku Zimbabwesta. Ja tämä avaruusolento on vain, että ’Entä sitten? Olette kaikki maan asukkaita’.”

Lisää luettavaa