Paul Stanley ja Gene Simmons perustivat yhdessä Kiss-yhtyeen vuonna 1973, mutta kaksikon välinen toveruus ja yhteistyö ulottuu vielä sitäkin kauemmas; Stanley ja Simmons soittivat nimittäin ennen Kissiä yhdessä Wicked Lester -bändissä. Vaikka kaksikolla onkin paljon näkemyseroja ja erimielisyyksiä, ovat he kuitenkin pitäneet yhtä jo viiden vuosikymmenen ajan.
Stanleyltä kysyttiin lokakuun lopussa järjestetyllä Kiss Kruise -risteilyllä pidetyn fanien kyselytunnin aikana, mitä laulaja-kitaristi on oppinut itsestään työskenneltyään Simmonsin kanssa kaikki nämä vuodet. Stanleyn mielestä tämä onkin erittäin hyvä ja mielenkiintoinen kysymys.
”Olemme hyvin erilaisia, mutta tunnemme samanlaista ylpeyttä tekemisistämme ja meillä on samanlainen työmoraali. Ehkä se johtuu eurooppalaisista juuristamme, koska mielestäni siellä on tärkeää, että tuntee ylpeyttä työstään ja tekee töitä ansionsa eteen”, Stanley pohtii.
”Mutta yksi asia, jonka oppimiseen minulle meni kauan aikaa, on se, että… Gene on minulle kuin perhettä, hän on veljeni. Muistan, että hänessä oli asioita, jotka saivat minut hulluuden partaalle. Mutta sitten ymmärsin, ettei se ole hänen ongelmansa, vaan minun.”
”Kun ihmiset tekevät asioita, jotka häiritsevät sinua, sinun täytyy miettiä, miksi se häiritsee, ei odottaa heidän muuttuvan. Kyse ei ole heistä. Joten jos Genessä jokin ärsytti minua, aloin ajatella: ’Hetkinen. Se on minun ongelmani, että tuo häiritsee’. Hän voi olla vain paras versio itsestään: hän ei tule koskaan olemaan minä enkä minä ole hän.”
”Joten siinä on kyse siitä, että työntää monia asioita sivuun. Emme voi muuttaa toisia, joten täytyy oppia selvittämään, miksi jokin asia meitä hiertää.”
