Kitarasankari Roope Latvala täyttää 50 vuotta – Katsokaamme juhlan kunniaksi maestron taidonnäytteitä vuosien varrelta

Latvala on vaikuttanut urallaan muun muassa Stonessa, Children Of Bodomissa ja Waltarissa.
25.6.2020 11:13

Roope Latvala, jota kutsutaan usein Suomen ensimmäiseksi kitarasankariksi, putkahti maailmaan 25. kesäkuuta vuonna 1970 eli tasan 50 vuotta sitten. Ensikosketuksensa sähkökitaraan Latvala sai 11-vuotiaana ja 15-vuotiaana tämä perusti suomalaisen thrash metalin uranuurtajaksi nousseen Stone-yhtyeen yhdessä Janne Joutsenniemen, Jiri Jalkasen ja Pekka Kasarin kanssa. Stonen lisäksi Latvala on pitkällä urallaan vaikuttanut myös sellaisissa yhtyeissä kuin Children Of Bodom (vuosina 2003-2015), Waltari, Sinergy, Walhalla ja Latvala Bros.

Kaivelimme merkkipäivän kunniaksi Youtuben kätköistä Latvalan taidonnäytteitä ja muita mielenkiintoisia videoita vuosien varrelta. Annetaan siis Latvalan sekä miehen kitaran puhua puolestaan. Onneksi olkoon, Roope!

Lisää luettavaa