Kokoonpanomuutoksia: Five Finger Death Punch on nyt yhtä jäsentä köyhempi

19.12.2018 09:59

Kaikella on aikansa, ja Jeremy Spencerin aika Five Finger Death Punchissa on tullut täyteen. Rumpali tiedottaa jättäneensä yhtyeen, ja tiedotteesta uutisoi muun muassa Loudwire.

Spencerin eropäätös juontuu terveysongelmista. Rumpali jäi jo aikaisemmin syksyllä sivuun toipuakseen selkäleikkauksesta. Ilmeisesti kroppa ei taivu vastaisuudessakaan metallibändin perkussionistin vaatimaan rääkkiin.

”Bändi tarvitsee jonkun, jolla riittää tulta ja energiaa ja joka kykenee tarjoamaan sellaisen esityksen, minkä fanit ansaitsevat. Hurraan yhtyeelle jatkossa muiden mukana, kun he jatkavat upean musiikin tekemistä ja hienojen kekkojen soittamista”, Spencer kertoo tiedotteessaan.

Kun Fiver Finger Death Punch nähtiin Suomessa viime vuoden marraskuussa In Flamesin ja Of Mice & Menin kera, kriitikko Henri Eerola nosti bändin illan parhaaksi esiintyjäksi. ”Eihän siitä mihinkään pääse, että yhteislauluun yllyttäviä kertosäkeitä bändillä riittää kevyesti tunnin setin tarpeisiin”, Eerola kirjoitti keikka-arviossaan. Lue artikkeli täältä.

Lisää luettavaa