Kovat sällit yhdessä: Tony Iommia ja Pink Floydin Nick Masonia kuullaan pian samalla levyllä

14.10.2020 09:19

Tässäpä kiintoisa pieni tiedonmurunen suuresta maailmasta. Blabbermouth uutisoi espanjalaisen La Heavy -lehden haastattelusta, jossa Tony Iommi kertoo soittavansa pian samalla levyllä erään toisen raskaan sarjan rockmuusikon kanssa, nimittäin progesuuruus Nick Masonin. Pian siis saadaan tietää, mitä Black Sabbathin ja Pink Floydin muusikot saavat aikaiseksi yhdessä.

Iommi ja Mason ovat mukana hyväntekeväisyyslevyllä, jolla kerätään varoja syövän vastaiseen taisteluun. Sairaus on tunnetusti Iommille harmillisen tuttu.

”He pyysivät minua mukaan ja tekemään siihen pari riffia. Suostuin tietysti mielelläni”, Iommi kertoo.

Iommi ja Mason eivät ilmeisesti ole ainoat rockin raskassarjalaiset, jotka ovat levyllä mukana, sillä Iommin mukaan albumilla kuullaan heidän lisäkseen esimerkiksi Rolling Stonesin Ronnie Woodia. Jäämme odottamaan lisätietoja!

Lisää luettavaa