Manowar todellakin samalla viivalla Kissin ja kumppaneiden kanssa?

Tampereen Pakkahuoneella 12.2. ja Helsingin The Circuksessa 13.2. esiintyvän amerikkalaisyhtye Manowarin pomo Joey DeMaio puhui KaaosTV:lle.

Basistilta kysyttiin muun muassa sitä, löytyykö nykybändeistä saappaiden täyttäjiä, kun aika jättää Black Sabbathista, Iron Maidenista ja Metallicasta.

– Metalli ei kuole koskaan – uusia hienoja muusikoita ja bändejä syntyy aina-, mutta en näe tai kuule uutta Judas Priestiä. En todellakaan näe tai kuule uutta Manowaria tai Kissiä. Siihen on syynsä, että tietyt yhtyeet ovat festivaalien pääesiintyjiä. Meitä, jotka vetävät paikalle sen 40 000 ihmistä, ei ole enää monta jäljellä.

Niin. Ainakin keikkalippujen hinnat ovat samalla tasolla. Aiheesta lisää täällä.

DeMaio puhuu haastattelussa myös Motörheadista.

– Suurin osa Motörhead-faneista on myös Manowar-faneja. Diggarimme sanovat meille, ettei Manowarille saa tapahtua koskaan mitään ikävää, silä me menetimme jo Lemmyn.

Gods And Kings World Tour 2016 -kiertueen keikoille saa vielä lippuja. Kahdeksallakympillä pääsee sisälle.

Jos Ultimate Fan Package kiinnostaa niin sellaisen saa viidelläsadalla.