Metallica aloitti Euroopan-rundin – avauskeikan settilista pääsi yllättämään!

16.6.2022 21:48

Metallica starttasi kesäisen Euroopan-kiertueensa rumpali Lars Ulrichin kotikulmilta Kööpenhaminasta. Yhtye nimittäin toimi Copenhell-festivaalin avauspäivän pääesiintyjänä.

Yhtyeen settilista oli (paikoin) varsin yllättävä, sillä esimerkiksi Enter Sandman -hitti leikkasi ilmaa jo konsertin kolmantena biisinä. Yleensähän kappale on ollut setin loppupuolen tähtihetkiä.

Mukana oli myös varsin runsaasti vanhoja biisejä, joista esimerkiksi mainiot Trapped Under Ice tai Damage, Inc. eivät ole olleet mukana ”liian usein” viime vuosina. Master Of Puppets -klassikko taas toimi keikan päätösbiisinä ensimmäistä kertaa noin 25 vuoteen. Kaiken lisäksi kaikkien tuntema Nothing Else Matters -balladi oli jätetty setistä kokonaan pois.

Metallican koko setti löytyy täältä ja tässä alla taas voi katsoa fanien kuvaamia videoita:

Lisää luettavaa