”Miesten on aika ryhdistäytyä” – Ministry-johtohahmo kommentoi ahdistelutapauksia

Al Jourgensen myöntää tehneensä itsekin asioita, joita hän nyt häpeää.
11.1.2018 12:21

Kantaaottavana ja suorapuheisena hahmona tunnetun Al Jourgensenin johtama Ministry julkaisee 9. maaliskuuta uuden AmeriKKKant-albumin. Ja kuten nimestä voi päätellä, Jourgensenilla on jälleen sanansa sanottavana nykymaailman meiningeistä.

Tuoreessa promovideossa Jourgensen kommentoi viime aikoina julkisuuteen tulleita hyväksikäyttö- ja ahdistelutapauksia. Jourgensen myöntää tehneensä asioita, jotka eivät silloin tuntuneet seksistisiltä, mutta joita hän tänä päivänä häpeää. Ministry-nokkamies myöntää näkevänsä menneet tapahtumat nyt aivan uudesta näkökulmasta ja toivoo muiden miesten pystyvän samaan.

– Miesten on aika ryhdistäytyä ja alkaa ajatella. Olemme perustaneet yhteiskuntamme hyväksikäytölle ja systeemille, joka palkitsee miehiä, mutta nyt on aika ajatella. Muutos ei toki tapahdu yhdessä yössä, mutta jostain on aloitettava, Jourgensen tuumaa.

– Meidän täytyy pohtia esimerkiksi: ”Okei, muistan ne yhdet bileet joskus 10 vuotta sitten, jossa tein näin… Joo, ymmärrän, miksi se häiritsi”, sekin on jo askel eteenpäin. Jos pysähtyy ajattelemaan ja tajuaa tehneensä väärin, se on askel siihen suuntaan, johon meidän tulee mennä. Ja sitä nämä viime aikojen keskustelut toivottavasti edistävät. Haluan uskoa siihen, että lajimme miesyksilöt ovat – toisin kuin [Donald] Trump – tarpeeksi viisaita tiedostamaan itsensä ja tekemisensä.

Lisää luettavaa