Mitä Faith No Morelle kuuluu? – Kosketinsoittajalla on varsin mieluisaa kerrottavaa

Pinnan alla kuplii, sanoo Roddy Bottum.
29.11.2018 16:19

Faith No More on pitänyt hiljaiseloa viimeisimmän studialbuminsa, vuoden 2015 Sol Invictusin sekä sitä seuranneen kiertueen jälkeen eikä bändin statuksesta ole ollut oikein varmaa tietoa kellään. Tuoreessa The Ring, The Cage, And The Stagen haastattelussa kosketinsoittaja Roddy Bottum kuitenkin vakuuttaa, ettei bändiä ole ainakaan kuopattu – uutta musiikkia nimittäin syntyy koko ajan.

”Menen aina silloin tällöin San Franciscoon ja teemme jätkien kanssa musaa. Se mitä teemme on todella spesiaalia ja tämä juttu, jonka jaamme, on ainutlaatuista. Minä, Mike Bordin ja Billy [Gould]… mehän olimme supernuoria kun aloitimme – tyyliin 18-, 19-vuotiaita – joten meillä on yhteinen keskinäinen kielemme, kuten perheillä yleensä. Tiedostamme sen emmekä halua kääntää sille selkäämme – ja se on vielä hauskaa”, Bottum selittää.

”Haluamme työntää asioita eteenpäin ja siksi teemme yhä musiikkia yhdessä. Tapaamme toisiamme, kokeilemme uusia soundeja ja keskustelemme siitä, minne menemme tulevaisuudessa.”

Uusi pitkäsoitto ei ole siis ollenkaan poissuljettu mahdollisuus, varsinkin kun Sol Invictus osoittautui Bottumin mukaan sen verran onnistuneeksi prosessiksi, vaikkei ollutkaan sieltä helpoimmasta päästä.

”Olimme viettäneet sitä ennen paljon aikaa yhdessä oppien tuntemaan toisemme jälleen ja soittamaan vanhoja kappaleitamme. Tulimme pisteeseen, jossa se mitä teimme – pelkkien vanhojen biisien soittaminen – tuntui likaiselta. Veimme homman uudelle tasolle [tekemällä uuden levyn] ja se tuntui hyvältä. Vaikka sen levyn tekeminen olikin vaikeaa, mielestäni me kaikki olimme lopputulokseen tyytyväisiä ja katsoimme tulevaan optimistisin silmin”, Bottum tuumii.

Lisää luettavaa