MTV laittoi historiansa aikana useammankin heavy metal -videon pannaan – muun muassa nämä pätkät olivat kanavalle liikaa

Vuonna 1981 toimintansa aloittaneella musiikkikanava MTV:llä oli kulta-aikoinaan aina paikka sydämessään heavy metalille. Heti avauspäivän 16. videona pyöräytettiin Iron Maidenin nimikkokappaleen video ja tuutattiinpa saman päivän aikana eetteriin myös Rainbow’ta. Rockin räime oli muutoinkin kanavalla alusta alkaen hyvin edustettuna muiden muassa Pat Benatarin ja The Whon muodossa. Lisäksi MTV tarjosi 1980- ja 90-luvuilla runsaasti näkyvyyttä raskaampien musiikkityylin edustajille Headbangers Ball -erikoisohjelmassaan.

Jotkin raskaamman pään yhtyeiden videoista olivat kuitenkin turhan tömäkkää tavaraa kanavan päättäville elimille. Alla Metal Injectionin ansiokkaasti kokoama lista videoista, jotka olivat syystä tai toisesta liian rajua tavaraa kanavalla näytettäväksi.

Motörhead – Killed by Death. Syy pannaan löytyi ylettömästä ja järjettömästä väkivallasta.

Twisted Sister – Be Chrool to Your Scuel. Kauhistuttavat zombit ja maskeerausmestari Tom Savinin loihtimat hurme-efektit olivat kanavalle liikaa.

Megadeth – In My Darkest Hour. Kappaleen katsottiin käsittelevän itsemurhaa, eikä se näin ollen ollut soveliasta katsottavaa nuorisolle.

Mötley Crüe – You’re All I Need. Videon aihepiirinä ollut perheväkivalta oli epäilemättä vaikea pala MTV:lle purtavaksi. Lopulta kanava pelkäsi videon pyörittämisen olevan osoitus toiminnan hiljaisesta hyväksynnästä, joten se asetettiin pannaan.

Sepultura – Arise. Brassibändin videon ”apokalyptinen uskonnolinen kuvasto” ei sopinut lainkaan kanavan pirtaan.

Soundgarden – Jesus Christ Pose. Chris Cornellin ja kumppaneiden kappale koki saman kohtalon ja jotakuinkin samoista syistä kuin yllämainittu Sepultura-video. Video katsottiin kristinuskon vastaiseksi ja yhtyeelle läheteltiin sen takia Isosta-Britanniasta jopa tappouhkauksia.

Tool – Prison Sex. Lapsiin liittyvä arkaluontoinen aihepiiri koitui tämän pätkän kohtaloksi.

Megadeth – A Tout Le Monde. Megadethin A Tout Le Monde poistettiin ohjelmistosta samoista syistä kuin In My Darkest Hourkin. MTV uskoi kappaleen käsittelevän itsemurhaa, eikä se näin ollen ollut soveliasta materiaalia kanavan katsojille.

Foo Fighters – Low. Foo Fighters -nokkamies Dave Grohl ja koomikko Jack Black löivät hynttyyt yhteen alkoholinhuuruisella videolla, jonka meno yltyi loppua kohden liian riettaaksi MTV:n makuun.