Ozzy pohtii menneitä – miksi hän selvisi vanhaksi, mutta John Bonham tai Bon Scott eivät?

26.2.2020 11:25

Ozzy Osbourne on ollut viime aikoina tiiviisti otsikoissa kehnon terveydentilansa vuoksi. Vanhuus ei tule yksin, mutta Ozzy itsekin hahmottaa, että on pienoinen ihme, että hän ylipäätään selvisi hengissä vanhuusikään saakka. Miehen päihdesekoiluja ei tarvinne tässä vaiheessa enää tarkemmin eritellä.

Tuoreessa Apple Musicin videohaastattelussa Ozzy intoutuu pohtimaan, miksi juuri hän oli niin onnekas, että vältti viikatemiehen syleilyn synkimpinä rypemisvuosinaan. Moni hänen ystävänsä ei ollut yhtä onnekas: Ozzy mainitsee nimeltä vuonna 1980 menehtyneet John Bonhamin ja Bon Scottin.

”En yritä nyt olla hauska tai nokkava. Muistan ajat, kun heräsi yltä päältä oksennuksessa. Olen herännyt läpikotaisin verisenä, kun olen kaatunut ja lyönyt pääni tai vastaavaa”, Ozzy sanoo.

”Olen tehnyt niin paljon kaikenlaista, ja ajattelen ystävääni John Bonhamia. Ryyppäsin usein hänen kanssaan. Hän kuoli. Bon Scott, hänkin kuoli. En tiedä, mitä sanoisin. Porukka sanoo, että minulla on Midaksen kosketus tai jotain.”

”Olin vain onnekas. En ole yhtään parempi kuin kukaan heistä. Voin oikeastaan sanoa, että olin joissain tapauksissa paljon pahempi. Mutta joskus käy vain tuuri. Olen 71-vuotias, enkä vittu tajua, miten pääsin tänne asti.”

Vähän surullisen kuuloista pohdintaa tämä. Mukavampana asiana kerrottakoon, ettei se tuore Ordinary Man kenties jääkään Ozzyn viimeiseksi levyksi, vaan mies suunnittelee jo seuraavaa albumia. Jospa se kiertuekin vielä toteutuisi.

Lisää luettavaa