Etsi
Punk rockin kivijalka Never Mind The Bollocks, Here's The Sex Pistols teki lähtemättömän vaikutuksen ilmestyessään 1977.
Uutta musiikkia pukkaa!
Klassiset Venom-veisut soivat Helsingissä.
Hyvää rokkia tehdään nykyisinkin, mutta sitä joutuu hieman etsiskelemään, tuumii Foo Fighters -kannuttaja Taylor Hawkins.
Lievä NSFW-varoitus lienee paikallaan.
Kirk Hammett ja Rob Trujillo johdattivat manchesterilaisyleisön komeaan yhteislauluun.
Avaruudessa kaikki kuulevat Simon & Garfunkel -coverisi.
Mies ei lannistu sairautensa edessä, vaan aikoo jatkaa yhtyeensä riveissä keikkailemista niin kauan kuin suinkin kykenee.
Kolmetuntisessa konsertissa kuultiin kaikkiaan 31 kappaletta.
Kentiläisessä leikkipuistossa koettiin menneellä viikolla kauhun hetkiä.
Suomeen ensi kuussa saapuva Five Finger Death Punch julkaisee uransa ensimmäisen hittikokoelman juuri parahiksi joulumarkkinoille.
Spreading Paranoiassa musisoinut Ossian Jaakkola oli yksi torstaisen Raaseporin junaonnettomuuden uhreista.