Etsi
Suomalaisilla GNR:n ystävillä taitaa olla ensi heinäkuussa edessä reissu Tallinnaan.
Ensiesityksessä kiehtovaa folkmystiikkaa videon ja kasetillisen verran.
Noelista on tänä päivänä paljon vallankumouksellisempaa laulaa ilosta ja toivosta.
Katsohan, Bodomin kaverithan siinä!
Festivaali vaihtaa ensi vuonna myös sijaintia.
Cooper muistaa suomalaissyntyistä yhtyetoveriaan Facebookissa.
Air raid siren, tai tuttavallisemmin väestöhälytin, on kyllä rockmaailman komeimpia lempinimiä.
Jälleen kantautuu suru-uutisia maailmalta.
Bändin alkutaival on harvoin helppo. Tämän sai kokea myös Black Sabbath ensimmäisen levytyksensä kohdalla.
Havaiji vaikuttaa ihan houkuttelevalta sijainnilta näin pimeään vuodenaikaan.