Robby Krieger ja Ray Manzarekin perikunta myivät osuutensa The Doorsin tuotannon oikeuksista

24.1.2023 11:06

Kitaristi Robby Krieger ja vuonna 2013 menehtyneen kosketinsoittaja Ray Manzarekin perikunta ovat myyneet osuutensa The Doors -yhtyeen tuotannon oikeuksiin musiikkikustantamo Primary Wave Musicille. Kauppaan kuuluvat muun muassa kustannusoikeudet, oikeudet tallenteisiin ja tavaramerkkiin sekä oheistuotteisiin. Laulaja Jim Morrisonin sekä rumpali John Densmoren oikeudet eivät kuulu kauppaan. Primary Wave tulee lisäksi jatkossakin konsultoimaan The Doorsin manageri Jeff Jampolia yhtyeen musiikkiin käyttöön liittyvissä asioissa, kertoo Variety.

”58 maagisen vuoden jälkeen olen päättänyt myydä osuuteni The Doorsista Primary Wavelle. Tämä mahdollistaa sen, että pystyn auttamaan niitä monia hyväntekeväisyystahoja, joissa olen mukana, sekä muutamia ihan uusia myös. Tiedän, että Primary Wave oikeasti välittää musiikista, taiteesta ja siitä, että perintö jatkaa elämäänsä ja nousee uusille tasoille. Pitkäaikainen managerimme Jeff Jampol tulee edelleen suojelemaan perintöämme yhteistyössä Primary Waven kanssa, joten en ole huolissani The Doorsin tulevaisuudesta”, Krieger, 77, kommentoi.

”Ray ja minä keskustelimme usein The Doorsin perinnöstä ja siitä, miten asioita hoidetaan, kun hänestä aika jättää. Perheemme on kärsivällisesti etsinyt oikeaa tahoa jatkamaan Rayn elämäntyötä suojellen ja sitä eteenpäin levittäen, ja olemme ilisia, että lopulta pääsimme Primary Waven kanssa sopuun. Managerin opastuksella heistä tulee juuri oikea taho rakentamaan tulevaisuutta seuraaville Doors-fanien sukupolville”, kommentoi puolestaan kosketinsoittajan leski Dorothy Manzarek.

Rockhistorian merkittävimpien yhtyeiden joukkoon luettava The Doors perustettiin Los Angelesissa 1965. Sen levyjä on myyty maailmanlaajuisesti yli 100 miljoonaa. Yhtye nimettiin Rock ’n’ Roll Hall of Fameen vuonna 1993 ja vuonna 2007 The Doors palkittiin elämäntyö-Grammyllä ja sai oman tähden Hollywoodin Walk of Famelle. Yhdysvaltain kongressin kirjasto, joka valitsee vuosittain joukon historiallisesti merkittäviä teoksia säilöttäväksi kansallisen rekisteriin, lisäsi The Doorsin nimikkodebyytin rekisteriinsä vuonna 2014.

Primary Wave on aiempina vuosina ostanut oikeuksia muun muassa Alice in Chainsin (laulaja Layne Staleyn ja basisti Mike Inezin osuudet), Fleetwood Macin (Stevie Nicksin osuus) sekä Princen (puolet kuolinpesästä) tuotantoon.

Lisää luettavaa