Ruotsalais-dj Aviciin kuolinsyy selviämässä – perheen julkaisema lausunto kertoo surullista kieltään tähden kokemista vaikeuksista

Viime perjantaina menehtyneen ruotsalaisen huipputuottaja Tim ”Avicii” Berglingin kuolinsyy on edelleen vailla virallista vahvistusta, mutta tähden perheen julkaiseman lausunnon perusteella kyseessä olisi mitä ilmeisimmin itsemurha. Asiasta raportoivat muun muassa Rolling Stone ja Unilad. Berglingin perhe kirjoittaa juuri julkaisemassaan lausunnossa edesmenneen tähden muun muassa ”kokeneen hankaluuksia elämän tarkoituksen ja onnellisuuden hahmottamisen kanssa”, ja että ”hän ei vain voinut jatkaa enää”.

”Rakas Timimme oli etsijä, hauras taiteilijasielu, joka etsi vastauksia eksistentiaalisiin kysymyksiin”, lausunnossa todetaan. ”Hän oli ylisuorittava perfektionisti, joka matkusteli ja työskenteli lujasti tahdilla, joka johti suunnattomaan stressiin.”

Perhe kertoo Berlingin päättäneen lopettaa keikkailun vuonna 2016 ”löytääkseen elämäänsä tasapainoa, onnellisuutta ja voidakseen keskittyä siihen, mitä rakasti eniten – eli musiikkia.”

”Hän halusi löytää rauhan. Timiä ei oltu tehty siihen bisneskoneistoon, jonka keskeltä hän lopulta itsensä löysi. Hän oli herkkä kaveri, joka rakasti fanejaan, mutta vältteli parrasvaloja. Tim, sinua rakastetaan ikuisesti ja ikävöidään suuresti. Se kuka olit ja tekemäsi musiikki pitää muistosi elossa.”

Bergling löydettiin kuolleena hotellihuoneesta Masqatista, Omanista huhtikuun 20. päivä. Hän oli kuollessaan vain 28-vuotias. Miehelle tehdyssä ruumiinavauksessa ei löytynyt mitään rikokseen viittaavaa.