Scorpions tulee taas – Saksan hard rock -suuruus konsertoi marraskuussa Helsingissä

18.4.2017 11:00

Uskollinen Suomen-kävijä Scorpions saapuu loppuvuodesta konsertoimaan Helsinkiin. Teutonirockin jättiläinen esiintyy 27. marraskuuta Hartwall-areenalla. Edellisen kerran Scorpions soitti samassa osoitteessa vuonna 2013.

Keikka on osa orkesterin Crazy World -rundia, ja kiertueen nimi on peräisin tietysti vuonna 1990 julkaistusta samannimisestä levystä. Tuolla albumilla esiteltiin yleisölle muun muassa sellainen vaatimaton hitti kuin Wind of Change. Tuotos lienee keskeisessä osassa marraskuun keikallakin.

Konsertin liput tulevat myyntiin 25. huhtikuuta Ticketmasterissa ja Menolipussa. Liput kustantavat palvelumaksuineen alkaen 59,50 euroa. Soundi on tapahtuman virallinen yhteistyökumppani.

Lisää luettavaa