”Suomeen on syntymässä ajatuspoliisi, joka käyttää feminismiä keppihevosenaan” – Kauko Röyhkä jatkaa edelleen #metoo-liikkeen kritisoimista

"Kaikenlaisia nilkkejä kaivautuu ulos koloistaan esittämään nokkelia mielipiteitään", Röyhkä toteaa aiheen ympärillä käydystä keskustelusta.
26.3.2018 10:48

Kauko Röyhkän Facebook-sivuilla on viime päivinä käyty vilkasta keskustelua, joka sai alkunsa taiteilijan kommentoitua ja kritisoitua #metoo-kampanjaa sekä Aku Louhimiehen tapausta ja tapaa, jolla asiaa on julkisuudessa käsitelty. Röyhkän mielestä naisnäyttelijöidensä huonosta kohtelusta syytettyä Louhimiestä ollaan ”ruoskittu julkisesti” kuin keskiajalla. Kalle Kinnusen kommentoitua Suomen Kuvalehdessä Röyhkän lausuntoja, muusikko puolustautui ja sanoi tulleensa väärinymmärretyksi, lisäten vielä, että: ”Some on uusi tuomioistuin. Some on giljotiini”.

Keskustelu on jatkunut Röyhkän sivuilla ja muuallakin mediassa viikonlopun yli, mutta mies on itse pysynyt siitä sivussa. Tänään hän on kuitenkin julkaissut jälleen uuden kirjoituksen, jossa toteaa alkuperäisestä julkaisustaan syntyneen keskustelun olleen ”etupäässä ala-arvoista”.

”En ole jaksanut seurata sitä, mutta ystävät ovat kertoneet yhtä ja toista sen kulusta. Kaikenlaisia nilkkejä kaivautuu ulos koloistaan esittämään nokkelia mielipiteitään. Monilla heistä ei ole mitään tekemistä feminismin kanssa, he ovat vain haistaneet tilaisuutensa koittaneen ja pääsevät nyt turvallisista asemista potkimaan minua päähän”, Röyhkä kirjoittaa.

Fiksuakin kirjoittelua on Röyhkän mukaan ollut. Esimerkiksi Ulla Appelsinin kirjoitusta Iltasanomissa Röyhkä kutsuu oivaltavaksi.

”Muutamat muutkin ovat esittäneet epäilyksensä, että Suomeen on nyt syntymässä ajatuspoliisi, joka käyttää feminismiä keppihevosenaan päästäkseen tuomitsemaan ihmisiä ja nostaakseen omaa valtaansa. Nyt pitäisi kirjailijoiden korottaa äänensä. Haluammeko ajatuspoliisin, joka päättää mitä tässä maassa saa puhua ja kirjoittaa?”

Vaikka Röyhkä ei omien sanojensa mukaan olekaan aktiivisesti seurannut keskustelua, on hän sentään jonkinlaista dialogia käynyt Facebook-sivuillaan kommentoivien faniensa (ja keskustelun myötä myös ex-faniensa) kanssa:

Lisää luettavaa