System of a Down -rumpali on iloinen, että Trumpista tuli taas presidentti – ”Hommassa on paljon enemmän järkeä hänen kanssaan kuin ilman”

6.3.2025 19:21

System of a Down tunnetaan yhtyeenä, joka ei kaihda sanoituksissaan poliittisia aiheita, ja eritoten demokraattien suuntaan kallellaan oleva keulahahmo Serj Tankian on kunnostautunut musiikin lisäksi aktivismin saralla. Ristiriitaista kyllä Tankianin bänditoveri ja lanko John Dolmayan kuitenkin liputtaa republikaanien puolesta ja äänesti vaaleissa Donald Trumpia.

”Olen iloinen että hän voitti, koska hän tuo mukanaan järkeä. Siitä huolimatta, mitä kuulet puhuttavan, hommassa on paljon enemmän järkeä hänen kanssaan kuin ilman häntä”, rumpali totesi hiljattain armenialaistaustaisen australialaistubettaja Lilian Tahmasianin haastattelussa.

”Tarvitsemme lakia ja järjestystä. Aivan kuten laitat kotisi oven yöksi lukkoon, koska et halua kenenkään tunkeutuvat kotiisi ja turvallisten rajojesi sisälle. Tarvitsemme ihmisiä tänne ja Yhdysvaltojen pitäisi aina olla turvapaikka sitä tarvitseville. Ehkä heitä sorretaan kotimaassa tai he tarvitsevat uuden alun tai he haluavat olla osa jotain ainutlaatuista kuten Yhdysvallat. Se heille sallittakoon, mutta se täytyy tehdä oikealla tavalla – maksa verot ja tee mitä täytyy.”

Lue myös: System Of A Down -rumpali kritisoi internetin cancel-kulttuuria – ”Todella tuhoavaa”

Lue myös: System Of A Down -nokkamiehestä on turhauttavaa, että bändin rumpali tukee Donald Trumpia – ”Olemme täysin eri laidoilla”

”Mitä politiikkaan tulee, minulle on ihan sama oletko vasemmalla tai oikealla. Olen aina sitä vastaan, joka tekee väärin. Jos konservatiivit menevät aivan liian pitkälle oikealle tai liian uskonnollisiksi niin, että he loukkaavat ihmisiä, silloin hyppään demokraattien kelkkaan. En ole poliitikko eivätkä puolueet kiinnosta paskaakaan. Olen realisti ja taistelen sen puolesta, mikä on hyväksi.”

Dolmayan sanoo tietävänsä, etteivät kaikki jaa hänen mielipiteitään ja niistä julkisesti puhuminen karkottaa osan faneista. Rumpalia tämä ei kuitenkaan hetkauta, vaan hän haluaa nimenomaan toimia esimerkkinä, että on okei ajatella asioista eri tavalla.

”Jos vaikkapa koulussa on lapsi, joka saarretaan… Lapsena ei halua erottua muista, vaan haluaa sopia joukkoon ja nauttia elämästä. Muista hyvin millaista oli olla silmätikkuna, koska olen aina ollut kova suustani. Joten pystyn kuvittelemaan, millaista on olla lapsi, joka ei usko samaan kuin muut eikä suostu menemään heidän mukaansa. Sellaisten lasten elämä on rankkaa ja he ovat niitä, jotka tekevät itsemurhia. Haluan heidän tietävän, että on okei ajatella toisin. Jos se maksaa minulle seuraajia, ihan vitun sama. Jos yksikin lapsi tuntee olonsa paremmaksi sen ansiosta, se on sen arvoista”, Dolmayan sanoo.

YouTube video

Lue myös: Repivätkö poliittiset riidat System of a Downin kahtia? Serj Tankian kommentoi suhdettaan republikaaneja kannattavaan John Dolmayaniin

Lue myös: System of a Down -nokkamies lyttää Imagine Dragonsin maan rakoon – ”En kunnioita heitä ihmisinä”