Tarttuvaa groovea, jykeviä riffejä ja enkelimelodioita! – Ota haltuun Shiraz Lanen uusi single

15.8.2019 10:24

Pääkaupunkiseutulainen hard rock -rykmentti Shiraz Lane valmistelee parhaillaan kolmatta tulemistaan. For Crying Out Loud -debyyttilevyä (2016) ja Carnival Days -kakkoskiekkoa (2018) seuraa ensi tammikuussa ilmestyvä ep, joka toimii samalla tulevan albumikokonaisuuden ensimmäisenä osana.

Ep:n ensimmäinen raita Do You on nyt kuunneltavissa tuossa yläpuolella. Ruotsalaistuottaja Per Aldeheimin kanssa valmisteltu kappale ilmestyy virallisesti perjantaina 16. elokuuta, mutta Soundi on saanut kunnian soittaa biisiä jo hieman ennakkoon.

– Luvassa on tarttuvaa groovea, jykeviä riffejä ja enkelimelodioita, kuvailee Shiraz Lane.

Shiraz Lane on samalla vaihtanut levy-yhtiötä. Italialainen Frontiers Music Srl. on jäänyt taakse, ja yhtye on tullut ”kotiin” ja allekirjoittanut sopimuksen Riku Pääkkösen kipparoiman Ranka Kustannuksen kanssa.

Kerrottakoon myös, että Shiraz Lanen siivet kantavat ensi vuoden alkupuolella myös ison rapakon taakse, sillä yhtye on kiinnitetty Floridasta seilaavan Monsters Of Rock -laivafestivaalin kattaukseen. Shiraz Lanen lisäksi paatilla soittavat muun muassa Tesla, Extreme, Thunder ja D-A-D.

Lisää luettavaa