Jos haluaa lukea tarinan siitä, millaista bändielämä on silloin, kun mikään ei mene helpolla ja koko ajan tulee lunta tupaan jostain suunnasta, kannattaa tarkastaa Metal Hammerin Cathedral-juttu. Tämä brittiläinen doom metal -klassikkoyhtye syntyi, kun Lee Dorrian lähti vuonna 1989 Napalm Deathistä ja perusti uuden kokoonpanon, joka kulki musiikkinsa puolesta aivan eri laduilla kuin punkin ja death metalin suuntaan kallellaan ollut ex-bändi.
Hommat lähtivät liikkeelle hyvin, kun Cathedralin Forest of Equilibrium -debyyttilevy (1991) onnistui komeasti ja luetaan nykyään doom metalin ikivihreiden joukkoon. Albumin menestyksen myötä Cathedralin levy-yhtiö Earache sai bändinsä Yhdysvalloissa suuren Columbia Recordsin listoille, ja iso yhtiö halusi sijoitukselleen katetta. Niinpä seuraava levy tehtiin suuren maailman meininkien mukaan.
”Jos aioimme tehdä levyn yhdelle maailman mahtavimmista levy-yhtiöistä, he halusivat sen kuulostavan hyvältä. Siis miten ikinä ’hyvä’ määritelläänkään. He halusivat, että se miellyttäisi suurempaa yleisöä kuin Forest, vaikka he sanoivat, ettei se haittaisi, jos tekisimme toisen samanlaisen levyn mutta vain paremmilla soundeilla. He eivät siis oikein ymmärtäneet homman pointtia. Tämä tarkoitti isoa studiota, isoa tuottajaa ja kaikkea sellaista”, Dorrian sanoo haastattelussa.
”Jos olimme äänittäneet esikoislevyn kellarissa kaverin avustuksella, menimme nyt Manor Studiosin tiloihin, joissa muun muassa Mike Oldfieldin Tubular Bells ja Sex Pistolsin Never Mind the Bollocks oli tehty. Tuottaja [David Bianco] sanoi meille: ’Te olette syvältä! Ette osaa soittaa!’ En tiedä, oliko se taktiikkaa, jolla meidät sai soittamaan paremmin, mutta biisimme eivät vain olleet valmiita studioon mennessä. Jotenkin saimme sen kuitenkin kasaan. Kaiken huomioon ottaen on ihmeellistä, että levystä tuli niin hyvä kuin siitä tuli.”
Kakkoslevyn nimeksi valikoitui The Ethereal Mirror (1993), ja se tosiaan sai varsin hyvän vastaanoton. Esimerkiksi Kerrang ylisti levyä debyyttiä paremmaksi, ja vielä vuonna 2005 lehti nosti albumin ”Sata parasta brittiläistä rocklevyä” -listallaan sijalle 83. Ei hullummin, kun ottaa äänitysten ilmapiirin huomioon! Cathedralin matkaan mahtui kuitenkin vielä monta mutkaa, joista voi lukea enemmän ylle linkatusta artikkelista.