Elton Johnilla oli takavuosina maine kiukuttelevana ja tuittupäisenä diivana, mikä laulajalegendan mukaan johtui pitkälti huumeista. Tuoreessa Guardianin haastattelussa 74-vuotias John myöntää, että vaikka pahimmat ajat ovat jääneet taakse, on hänellä edelleen opeteltavaa, mitä tulee temperamentin hallintaan.
”En ole ylpeä noista asioista. Käytökseni oli niin ailahtelevaa ja ennustamatonta. Ja sitä on yhä minussa, voin yhä räjähtää hetkenä minä hyvänsä. Olen työstänyt asiaa todella pitkään ja minulla on upea mies, joka tietää, miten minut saa pois sellaisesta tilasta”, John kertoo kiitellen David Furnishia, jonka kanssa tämä on ollut rekisteröidyssä parisuhteessa vuodesta 2005 ja naimisissa vuodesta 2014.
Elton John uskoo, että kyseessä on artistien ominaisuus, että yhtenä päivänä kaikki tuntuu menevän täydellisesti ja toisena tuntuu että koko maailma on vastaan. John sanoo omalla kohdallaan tämän johtuvan luultavasti hänen tiukasta kasvatuksestaan ja siitä, miten tämän vanhemmat kurittivat häntä fyysisesti.
”Minua pelotti puhua muille aina siihen asti, kunnes raitistuin. Kun kävin hoidossa minulta kysyttiin, miltä minusta tuntuu ja sanoin, etten tunne mitään. Mutta sitten huomasin, että minulla oli tunteita ja vielä todella pitkän ajan takaa. Sellaiset asiat seuraavat koko loppuelämän.”
John sanoo asian vaikuttaneen suuresti siihen, millä tavalla hän ja Furnish kasvattavat lapsiaan, 10-vuotiasta Zacharya ja kahdeksanvuotista Elijahia.
”Emme koskaan lyö heitä tai menetä malttiamme. Jos he ovat tuhmia, he menettävät viikkorahansa tai eivät saa käyttää elektroniikkalaitteita viikkoon, mutta heitä ei rangaista fyysisesti tai henkisesti. Keskustelemme asioista heidän kanssaan”, John kertoo ja sanoo lastensa opettaneen myös häntä temperamenttinsa kanssa.
”Pelkäsin aina vanhempiani enkä halua, että omat lapseni pelkäävät minua. He tulevat tuntemaan olonsa rakastetuiksi joka sekunti. Heitä ei lyödä eikä heille aiheuteta arpia, joita joutuvat kantamaan lopun ikäänsä. Luulin, että minulle on liian myöhäistä saada lapsia, mutta he itse asiassa tulivat juuri oikeaan aikaan ja ovat opettaneet minulle paljon. Luoja, miten paljon heitä rakastan. Elämälläni on tarkoitus.”