Yön lapset, millaista musiikkia he tekevätkään: Markus Vanhalan black metal -yhtye I Am the Night jatkaa esiinmarssiaan

24.2.2022 14:00

Omnium Gatherumista ja Insomniumista tuttu Markus Vanhala esittelee maailmalle toisen I Am the Night -biisin. Tämä bändi on Vanhalan, Janne Markkasen, Okko Solanterän ja Waltteri Väyrysen muodostama black metal -kokoonpano, joka kulkee musiikissaan Dissectionin, Emperorin ja Mayhemin kaltaisten alan pioneerien jalanjäljissä. Ensisingle Hear Me O’ Unmaker oli varsin lupaava pelinavaus, ja sama tyylitaju pelaa tällä Ode to the Nightsky -uutuudellakin. Katso musiikkivideo alempaa!

“Tavallaan tämä on se bändi, joka olisi pitänyt perustaa jo yli 20 vuotta sitten, tai ainakin jatkaa black metalin parissa tosissaan, mutta onneksi ainakin itse black metal on kulkenut koko ajan mukana matkassa omassa elämässä jo varhaisesta teini-iästä asti”, Vanhala kertoo tiedotteessa. “In the Nightside Eclipse, De Mysteriis Dom Sathanas ja Storm of the Light’s Bane avasivat tämän pimeämmän portin joskus muinoin ja taitavat myös hiukan kuulua musiikissamme.”

I Am the Night julkaisee esikoislevynsä While the Gods Are Sleeping 6. toukokuuta. Yhtyeen puuhista pysyy kartalla Facebookissa täällä ja Instagramissa täällä. Debyyttilevyn julkaisee Svart Records.

Lisää luettavaa