Apulannan ura on ollut käsittämättömän menestyksekäs. Lukuisat listahitit, tasavahva isojen keikkojen virta ja vankkumaton kestosuosio jäävät useimmille yhtyeille vain haaveiksi. Apulanta on saavuttanut jo lähes kaiken mahdollisen.
Eikä vielä ole edes ilta on Apulannan maineen perusteella yllättävän monipuolinen levy. Apulanta on aina taitanut tarttuvien singlehittien valmistamisen, eikä vanhojen fanien tarvitse tälläkään kertaa jäädä rannalle ruikuttamaan. Useampi kappale sisältää kertosäkeen, joka jää mieleen yhtä helposti kuin vastaantulevan naikkosen lyhyt minihame konsanaan. Tällainen taito on nykypäivän lyhytjänteisessä musiikkibisneksessä lähes korvaamaton.
Vaikka rakenteellisesti kappaleet noudattavatkin peruskaavoja, on sävellyksissä uskallettu ottaa muutamia riskejä ja seurattu rohkeasti omaa näkemystä. Karman laina vakuuttaa sanaleikeillään ja mukaantempaavalla rytmiikallaan, nimikappale Eikä vielä edes ole ilta on haikean melankolinen maalaus synkästä tulevaisuudesta, kun taas Trauma voisi olla vaikkapa Kotiteollisuuden kappale – mutta on toki monipuolisemmin sovitettu. Apulannan punk-menneisyydestä muistuttavat hilpeämmät repäisyt Kaivo ja Ylijäämävalumaa.
Apulannan jäsenet eivät soittopuolellakaan ole mitään eilisen teeren poikia, mutta ajoittainen kohkaus pitää huolen siitä, että yhtyeen nimi yhdistetään edelleen ainakin hatarasti punkrock-ympyröihin. Perussoinniltaan Apulantakin on nykypäivän standardien mukaisesti raskas ja tinkimätön, vaikka äänipolitiikkaan onkin jätetty sopivasti myös hengitysilmaa. Varsinkin hittihakuisia kappaleita tuntuu silti edelleen vaivaavan sama syndrooma kuin aikaisemminkin: vaikuttajabändit kuuluvat läpi hyvin selkeästi. Ilman suomen kieltä ja kohdeyleisön valveutuneisuuden puutetta Apulanta olisi pahassa pulassa.
Apulanta ei toki ole ensimmäinen eikä myöskään varmasti viimeinen kotimainen yhtye, joka lainaa mielenmaisemia Atlantin takaa ja lähempääkin, mutta miksi tyytyä toiseksi parhaaseen kun voi saada parastakin? Kun Toni Wirtasen äänikin kuuluisi Idols-karsinnoissa ”ei jatkoon”-kategoriaan, joutuu yhtyeelle antamaan anteeksi varsin paljon, jotta pääsisi käsiksi kappaleiden syvimpään olemukseen. Sanoitukset sentään ovat pohdiskelevia, syvällisiä ja mielenkiintoista kuunneltavaa.
No, Apulanta selättää kriitikon kuin kriitikon. Kyllä kansa tietää. Yhtye on kuin suomalaisen musabisneksen Pirkka, sillä hintalaatusuhde on aina kohdallaan ja rahoille saa varmasti kelvollisen vastineen.
