Kuukauden kuvaajavieras: Saara Planting

Airbournen Joel O'Keeffe Helsingin The Circuksessa 8.10.2019. Kuva: Saara Planting

Palsa esittää -palstan joulukuun 2019 Kuukauden kuvaajavieras on Saara Planting. Hänen kuviinsa on voinut törmätä usein Soundinkin nettisivuilla. Kysyimme Saaralta muutaman avainkysymyksen keikkakuvaamiseen liittyen. Muut Kuukauden kuvaajavieraat löydät täältä.

Haastattelussa Kuukauden kuvaajavieras Saara Planting

Milloin ja miksi innostuit valokuvauksesta?
– Kuvasin kaikenmoisia maisemia, eläimiä ja pojan futismatseja aikanaan tosi paljon ja huomasin, että miten enemmän kuvauskohteet liikkuu, sitä mukavampaa mun oli kuvata. Keikoilla paljon käyneenä ja pikkukameralla niissäkin kuvia räpsineenä halusin kokeilla, olisko musta kuvaamaan ”ihan oikeasti” luvan kanssa musiikkia.
– Sain kuvausluvan 2016 Tikkurila-festivaalille ja pääsin photopittiin kuvaamaan ensitöikseni Michael Monroen. Muistan vieläkin sen fiiliksen kun pääsin pittiin; miten paljon mua jännitti, ja samalla kuitenkin olin aivan hirveän innoissani. Siinä kohtaa olin varma, että tää on mun juttu.
– Ekan klubikeikan kuvasin sitten vasta saman vuoden joulukuussa. Tikkurilalaisen Mind Of Dollin pojat on tuttuja, joten päätin kysyä heiltä, josko heitä saisi kuvata kokeeksi. Kun pojat näytti vihreää valoa, otin kamerani ja menin Vernissalle. Vaikka tuskailin aivan tolkuttomasti valojen ja kameran asetusten kanssa koko illan, sain sekä lämppärinä soittaneelta The Empire Strikesiltä että Dolleilta hyvää palautetta kuvista. Tämän myötä olin entistä varmempi, että tätä mä haluan tehdä.

Hardcore Superstarin Vic Zino. 15.6.2019, Rockperry, Vaasa. Kuva: Saara Planting

Mikä nimenomaan keikkavalokuvauksessa kiehtoo?
– Jokainen keikka on erilainen ja jokaisella keikalla on omat haasteensa ja onnistumisen hetkensä. Kun valot on kamalat ja savua on niin, ettei läpi nää, täytyy vaan yrittää kovemmin, että onnistuu. Joskus taas olosuhteet on aivan mielettömän hyvät ja silloin on aikaa keskittyä enemmän siihen, mitä siinä kuvassa tapahtuu, kuin että miten saan noi tyypit ylipäätään näkyviin.
– Ja ne onnistumisen hetket – kun painaa laukaisinta ja alkaa hymyillä, tietää samantien, että nyt osui. Keikoilla myös tapaa äärettömän paljon uusia ihmisiä, mikä on tosi ihanaa. Bändien tyyppejä, muita kuvaajia ja keikkakävijöitä. Monia uusia tuttavuuksia olen tässä kolmen vuoden aikana saanut ja olen tosi kiitollinen siitä.

Shiraz Lane. 24.8.2019, Apollo, Helsinki. Kuva: Saara Planting

Kerro jostain mieleen jääneestä kuvauskeikasta?
– Hardcore Superstar on ollut mulle ykkösbändi 2000-luvun alkupuolelta alkaen, ja kun heidät pääsin kuvaamaan 2017 ekan kerran – ja viimeiset biisit vielä lavaltakin – niin olihan se aikamoisen upeaa. Keikan jälkeen kävi vielä kutsu bäkkärille ja vierailulle keikkabussiin, joten tuo on kyllä jäänyt hyvin mieleen.
– Mutta ehkä tässä kohtaa voisin kuitenkin valita viime helmikuun reissun Tukholmaan Slashin keikalle. Olin menossa ystäväni kanssa keikalle joka tapauksessa, oli kuvauslupaa tai ei. Tieto siitä, että akkre ei ollut mennyt läpi tuli keikkapäivän aamuna klo 9.40. Lähdettiin klo 12 lennolla Tukholmaan, ja jätin siis paremman kamerani kotiin, koska mitäpä sitä turhaan raahaamaan käsimatkatavaroissa. Reissukamerani otin mukaan ja siihen putken, ihan vaan varalta, jos sen Annexetiin sisäpuolelle saisi vietyä ja voisi siten ottaa itselle pari kuvaa muistoksi.
– Oltiin kaikessa rauhassa syömässä Tukholmassa, kun kaksi tuntia ennen ovien aukeamista tuli sähköposti “You are approved for a photo pass for Slash”. En ollut uskoa silmiäni. Ensin iski innostus ja sitten paniikki. Mulla ei ollut kunnon kameraa mukana! Eihän Slashia ja Myles Kennedy & The Conspiratorsia voi mennä kuvaamaan sillä ritsalla, mikä mulla oli mukana! Siitä sitten vaan juoksujalkaa kamerakauppaan kysymään, saisiko vuokrata tiettyä laitetta illaksi. Ei onnistunut.

Slash, 28.2.2019, Annexet, Tukholma. Kuva: Saara Planting

– Olin käynyt tutkimassa ja ihastelemassa Helsingissä jo muutamaan otteeseen uutta kameraa jota en ollut raaskinut ostaa, mutta nyt ei ollut yhtään aikaa jäädä miettimään. Kun en voinut vuokrata, ostin sen! Olihan se jo hankintalistalla muutenkin. Uusi kamera kassissa sitten juoksujalkaa hotellille, putki kiinni kameraan ja taksilla Annexetiin. Itse kuvaussessio sujui mutkattomasti kuuden muun kuvaajan kanssa isossa pitissä ja kaksi mun ”bucket listin” artisteista (Slash & Myles) tallentuivat onnistuneesti muistikortille.

The Wildheartsin Ginger. 11.10.2019, Virgin Oil, Helsinki. Kuva: Saara Planting

Minkä (elossa olevan) artistin haluaisit päästä kuvaamaan?
– Tässäkään en kyllä osaa valita vain yhtä mitenkään. Kyllähän Guns’n’Roses, Mötley Crüe ja KISS on mun ikäpolvelle sellaisia bändejä, jotka pitäisi kerran päästä kuvaamaan. Lenny Kravitz on myös aika korkealla toivelistalla.

Tutustu Saara Plantingin kuviin:
facebook.com/plantingpictures
instagram.com/saaraplanting

D-A-D:n Jesper Binzer, 8.10.2019, The Circus, Helsinki. Kuva: Saara Planting
Arionin Gege. 7.11.2019 The Circus, Helsinki. Kuva: Saara Planting