17. 10. Saarbrücken
Vihon viimoisia höyryjä viedään tältäkin kierrokselta, eli edessä siintää rundin laitimmainen vapaapäivä. Sen jälkeen runtataan vielä viisi keikkaa lihamyllystä ja sitten onkin luvassa heavy-vapautus melkein viikoksi. Peräti.
Lontoon-risteilyn jälkeen oli Saksanmaalla herätessä bussin kryptissa kovinkin paljon hiljaista poikaa. Edessä oli vapaapäivä Saarbrückenissä, ja aamiaispihvin äärellä Inso-porukka alkoi kunnioittavasti kehitellä kokoillan elokuvaa Markus Vanhalasta. Ei tältä tieltä palata -leffan käsikirjoituksesta ei tässä vaiheessa tosin valmistunut oikeastaan muuta kuin lopputekstien osuus, jonka taustalle valittiin yksimielisesti ravintolassa soinut surumielinen akustisen kitaran itketys. Loppukohtauksessa näkyisi pieni tyhjä lava, haikeasti lepäävä V-kitara vailla soittajaa ja taustalla soisi tämä surumielinen akustinen molli. Vaikuttaa todelliselta hittileffalta eli kotona sitten heti tämän pähkinän kimppuun. Paitsi että ehkäpä tarina pitää ensin elää loppuun saakka.
Järjestäytymisen jälkeen päätimme Insomnium & Medeia -porukalla etsiä suomalaiskansallisen saunan, missä löyhytellä joukkue takaisin ruotuun. Nettiin haku Saarbrücken + Sauna, ensimmäinen paikka valintaan ja taksilla mestoille. Heti saapuessa huomasimme loton menneen läpi koko lailla tuloksella 9 oikein. Kyseessä oli melkoisen hulppea kylpylä, josta löytyi viisi eri saunaa, useita altaita ja monta vesiliukumäkeäkin päälle. Hyppäsimme välittömästi ekaan eteen sattuneeseen ulkoaltaaseen, joka oli vielä kuorrutettu Playboy Mansion -henkisellä lemmekkäällä kallioluolalla. Sinne oli kymmenen suomalaisen heavy-penan hyvä mennä ukkoporukalla tunteilemaan.
Yllättäen altaan reunalla ollut natiivi hausmeister kävi kuitenkin nahisemaan ja mutisemaan äidinkielellään habituksestamme jotain selkeästi negatiivista. Kotvan tätä angstia tuumailtuamme ymmärsimme haukkujen tulleen siitä, että olimme kyseisessä laitoksessa uimahousut jalassa. Jaahas, yleensä sanomista on kyllä tullut tasan päinvastaisesta toiminnasta, mutta kerran näinkin päin eli nyt tuli siis käänteisräpät.
Ei muuta kuin housut pois ja sinne sitten tyttöjen kanssa uimalaan sekä saunaan ja ennen kaikkea allasbaariin piñacoladoimaan Havaiji-tunnelmissa! Ei välttämäti toimisi tällainen asetelma Suomi Finlandesessa. Vesiliukumäkiosastolla sai onneksi sentään käyttää uimaboksereita, joten mitään korvaamatonta ei repeytynyt mäessä irti matkan varrelle. Siinä kyllä vanhat heavy-pulit nuortuivat suorastaan silmissä. Pitkiä, pimeitä, jyrkkiä ja nopeita putkia ja Piña Coladaa. Suosittelen!
Seuraavana päivänä oli korteissa sellainenkin arkinen velvoite kuin keikka soitettavana. Heavy-karjut siis askaroimaan Saarbrückenin Garagen lavalle. Tuttu on tämäkin liiteri menneitä OG-rundeilta, ja naapurissa erään puljun ikkunassa oli yhä paljon punaisia lyhtyjä ja iloluonteisia vähäpukeisia tyttöjä. Kovasti olivat neidot taas kahville kutsumassa. Miksi mahtoivatkin olla niin iloisella tuulella?
Itse konsertti olikin sitten pitkästä aikaa omalta osalta täyttä teknistä dadaa. Olikin jo melkein ehtinyt tulla ikävä oikein kunnon laitepulmia puitavaksi. Meikäläisen efekti- sekä koko masiinan ohjauslauta eli TC Electronicsin G-System ynnä muut turtimet eivät lähteneet ennen keikkaa päälle, vaikka soundcheckissä oli kaikki vielä hyvinkin lestissään. Siitä siis hikisenä Samin avustuksella kasaamaan lennosta vara-pedalboardia saatavilla olevista spare-matopurkeista ja ei muuta kuin ukko lavalle moshaamaan. Parin biisin jälkeen alkoi puolestaan vahvarilaitteisto uikuttaa ja siristä kummallisesti. Etuasteen putket ilmiselvästi sanoutumassa irti kutsumuksestaan. Siristellen mentiin koko loppuveto, vaikka Sami kyllä asemoi itsensä ja varanupin lavan sivuun vahvarini viimeistä niittiä vartoilemaan. Maaliin päästiin silti ilman vaihtoja, joskaan ei parhaimmalla hifi-ulosannilla.
Keikka oli kyllä aivan hyvä ja yleisökin liekeissä, mutta ainahan nämä soundipoliittiset kärähtämiset omaa fiiliksen nurkkaa hiertävät – ja reilumman kautta. Ainoana hyvänä puolena säädöissä ehkä se, että teknisen murheen alhoista kumpuaa tavallista kiukumpaa poseerausta ja lavatoimintaa. Yleisö saa ihmetellä, että siinäpä onkin vihainen ja cool vanheneva kitaristiherra.
Olin vedon jälkeen ymmyrkäisenä, että aika hyvällä prosentilla hajosi tänään kalustoa, kun kaksi kolmesta isommasta palikasta sanoi yhdellä keikalla “Let’s paskaks!” Bodomin kitarateknikko Antti Härmä kuitenkin valotti, että se pirun saari UK aiheuttaa toisinaan mummonaikaisine muinaissähköineen virtapiikeillään juuri tällaista tuhoa laitteille.
Naapurista löytyi heavy-baari nimeltä Horst, joka kutsui ihan jo nimelllään illan päätteeksi vahvasti luokseen. Sinne siis.
18.10. Straubing
Ohjelmassa seuraavaksi festarimeininkiä eli Metal Invasion –niminen sisäjuhla Straubingissa. Ison sortin kinkerit, mukana menossa esimerkiksi vanhat norskit rapukävelijät Immortal, Saksan pioneeripierurässärit Sodom, Belphegorin Helmut & ilkeät itävaltalaiset ynnä muita taidehelmiä. Täällä me viime vuonnakin mölysimme Insomniumin kera eli pieniksi käyvät Euroopan piirit. Noh, puitteet ovat messuhallissa kohdillaan; löytyy kunnollisen kokoista lavaa sekä ovien auettua paljon heavy-penttiä karkeloimassa, joten mikäpä tässä rysäyttäessä Nibyrian kansallislauluja juomasarvi-teutoneille.
Meikäläisen tosin piti ensin saada turtimet ja suristimet kuntoon, missä pyrkimyksessä osoittautui Bodomin kitaratekki suorastaan korvaamattomaksi avuksi. Antti otti vahvarin sekä steppilaudat työn alle eikä aikaakaan, kun miehen magic touch jo oli fiksannut epämääräisen määrittelemättömän vian omanneen efektini aka Speden Spelit -laudan. Kiitos, dude! Jännää oli myös päästä siinä varikkotoiminnan sivussa testaamaan omaa set-upia itsensä Roope Latvalan pyhällä kartulla. Get stooooned!
Otetaankin tähän väliin foto Bodomin soittimien äärellä Härmän Antin työpisteellä ja heti perään pieni katsaus konepellin alle eli listaus meikäläisen laitteista tällä turneella.
EVH 5150 3 -vahvistin + Peaveyn kaappi (aiemmalla OG-rundilla päänä oli Marshallin JVM)
TC Electronics G-System effect/amp management -laitos, josta ajetaan kaikki efektit ja hiukkanen EQ-korjausta päälle sekä ohjataan vahvistimen kanavia. Särösoundeihin on boostattu lisä-attackia vihreällä klassikolla eli Ibanez Tubescreamer TS-Ysillä (säröpotikka nollassa, tarkoitus vain saada pikkuisen lisää punchia). Noisegaten virkaa toimittaa Bossin Noise Suppressor ja langattomana palvelee Line6:n digitaalinen Relay 50.
Hyvin toimii, paitsi Saarbrückenissä! Ja sitten kartut.
Jacksonin RR1 USA -kitara kaulassaan Seymour Duncanin TB4 ja tallassaan Jazz. Spare-kitarana Jacksonin Polka Dot Flying V – ei ihan vähän niin kuin Randy Rhoadsin hengessä.
Vaikka keikka olikin jo suht aikaisin eli kuuden kieppeillä, oli yleisöä valunut hallille melkoisesti ja hyvin tuntuivat väkeen molliset murheenvalittelumme taas uppoavan. Eivät toisin sanoen olleet saaneet viimevuotisesta messuamisestamme yliannosta. Bodomeilla olikin sitten pidempi venailu, bändi kun veti vasta puoliltaöin koko festarin pääesiintyjänä. Ei ole aina helppoa olla kovin ja halutuin. Siihen hetkeen saavuttaessa olikin muu Suomi-rykmentti jo melkoisen ilakoivissa tunnelmissa ja kaikilla tuntui olevan kunnon hyvänmielen ilta. Omalta kohdalta lisäsin asustevalikoimaani pöyhkeän Joey Tempest-patchin.
Illan pahin pähkinä taisi meidän porukassamme osua ääniteknikko Urskille, joka ei meinannut parkkipaikalla millään löytää oikeaa bussia. Olihan siinä toki kokonaista kolme eriväristä linjuria vierekkäin.
19.10. Alsfeld
Sitten meidät olikin buukattu lukion liikuntasalin henkiseen halliin pieneen muinaiseen kylään keskellä ei-mitään. Tästä paikasta ei edes saksalainen rundimanageri ollut aiemmin kuullut.
Perillä osa porukasta meni viereiselle kentälle potkimaan jalalla palloa ja minä vaelsin Villen sekä valikoitujen Bodomin ukkojen kanssa kylille elämään synkkää deathmetallin täyteistä elämää jäätelöbaariin. Tilasin nokkavan annoksen nimeltä Pinokkio, ja itse herra Laihokin se sieltä ilmestyi ihan päivän-valolla porukoihin ja antautui vallan mukaviin lörpöttelyihin.
Takaisin heavy-puuhiin katsomaan, miten Alsfeldin liikkasali mahtaa pölähtää. Ja kappas vain, mestahan oli pullollaan populaa jo ennen Medeian osiota, eli hyvin pölähti! Sanoisin, että keikka meni tämän rundin Top Kolmeen. Myös hurjaa moshpittiä ja crowdsurfingia oli havaittavissa alusta lähtien. Esityksen yhdeksi huviksi muodostuikin seurata, miten järkkärit häsäävät tyyppejä kylmemmäksi ja sitten odotella, nousevatko surffiporukat vielä jaloilleen. Useimmat kuitenkin rysähtivät mellakka-aidan ja lavan välistä lattialle pää edellä. Vaan eivätpä tuntuneet germaanit pikkukolhuista tai edes PA-kaappiin suoraan päälleen tipahtamisesta olevan juuri moksiskaan.
Rundi kuumenee ja loppu häämöttää, joten bändit porukalla Alsfeldiin ainoaan rokkikellariin, jonka nimi oli sangen sujuvasti Rockkeller. Melkoisen pieni ja ainakin nyt pullollaan oleva paikka, yhtä kaljatuopposta saa odotella vartin ja musiikkina soi aivan täysillä Enter Sandman. Eli äkkiä takaisin busseille ja pihabileet omalla porukalla pystyyn. Ääniteknikkomme tosin piti käydä kantamassa Bodomin bussin teknikkobileistä omaan bussiin, kun Nukku-Matti pääsi hiekoittamaan Urskin bileet. Illan kuuma tärppi ja seurapiiripaljastus: meikäläisellä ja Raatikaisen Jaskalla on samanlaiset Jeepit – eli poikkeuksellisen laatutietoinen kaveri istuu Bodomin rumpupallilla, jesh!
20.10. Tilburg
Hollannissa tuppaa yleensä olemaan Euroopan siisteimmät ja hienoimmat keikkapaikat, eikä normista poikkea tämänkään kertainen mesta, Tilburgin 013, jossa ryllätään nyt oikein isomman hallin puolella.
Paikalle putkahtelee pikkuhiljaa tuttua naamaa bäkkärille, niin Soundin herra Isoaho kuin myös Epican & Symphony Äxän kitaratekki Willem, tuttu paavo viime vuoden rundilta. Pienoisen sosieteeraavan kaupunkikierroksen jälkeen syömään keikkapaikalle, missä olikin klubin puolesta oikein oma ja laadukas kokki pihviä kääntämässä.
Peruskardinaalivirheen kautta söin itseni melko ähkyyn ennen esiintymistä, mutta Niilopa astui vielä isompaan miinaan. Hän päätti nimittäin debytoida tänään Medeian Sampen vetämissä crossfit-treeneissä ja oli aaaa-aivan lopussa ennen stagelle kapuamista. Hyvä, että pystyssä pysyi. Nämä reunaehdot mielessä pitäen vedimme erittäinkin tymäkän keikan, jonka Hollannin yleisesti melko apaattinen yleisö otti yllättäen liekehtien vastaan. Keikan jälkeen bäkkäripihalla nähtiin hollantilaiset pihabileet.
Insomniumille varmistui muuten juuri myös ensi vapuksi keikka samaan paikkaan, kun Epica kutsui meidät special guestin vakanssille Hollannin levynjulkkarikeikoilleen. Nice!
21. 10. Stuttgart
COB Grande Finale eli rundin viimeinen keikka ja haikeuden ilmapiiri vallitsee. Kiertuekolonnasta muodostuu aina viikkojen aikana lämminhenkinen perhe ja uusia ystävyyksiä solmiutuu, joten kotiinlähtö ja turneeporukan pirstoutuminen on poikkeuksetta haikea hetki. Erityisen ikävältä tuntuu nyt, kun Insomnium jättää porukan ensimmäisen kuukauden jälkeen, mutta Bodom jatkaa Medeian ja Decapitatedin kanssa vielä kuukauden verran etelämpään. Meidän pitää kuitenkin keskittyä joulukuussa alkaviin uuden albumin nauhoituksiin, joten minkäs tälle teet.
Illan rokkitantereena toimi Stuttgartin LKA Longhorn, jonka lauteilla näin Airbournen ensimmäisen kerran aikoja sitten ja jossa myös ryskäsimme OG:n nimiin pari vuotta sitten. Kyseessä on klassikkomesta, jonka bäkkärillä on vuosien varrelta kaikenmoisia keikkajulkkia Alice In Chainsin 1993 Dirt –kiertueelta Nirvanaan, Deathiin ja ties mihin. Näiden seinien kokemus hehkuu.
Viimeisen keikan morjenstuksena kävi jokunen meistä vähän kikkailemassa Medeian setin aikana lavalla, rumpuja siinä taidettiin aavistus purkaa sun muuta pikku jäynää tehdä. Tästä tietenkin oli odotettavissa vastapallona omalle keikalle Medeian ja Bodomin vastahyökkäys, joka lipuikin lavalle viimeisenä vedellyn One For Sorrow’n mittaan. Ukot riisuivat rumpusetin aika lailla kokonaan ja tarjoilivat vodkashottia soiton aikana suoraan nieluun. Meikäläinen myös nostettiin Randy Rhoads Tribute – levyn kannen tyyliin yläilmoihin sooloilun aikana. Aiheeseen sopien halusi myös varakeppinäni toiminut Jacksonin Polka Dot Flying V Randy Rhoads replica väen väkisin lavalle. Juuri ennen viimeisen keikan viimeistä biisiä katkaisin nimittäin kielen pääkepistäni. Polka Dot siis jotenkin mystisesti mantrasi itsensä tälläkin rundilla edes yhden rallin ajaksi lavalle. Minkä kepakko tosin erittäin hyvin ansaitsikin.
Keikka oli taas aivan helvetin hyvä, kuten leijonanosa kaikista konserteista tällä rundilla. Sen päätteeksi bäkkärillemme oli myös ilmestynyt pari pulloa skumppaa ja lämminhenkinen kirje Children Of Bodomilta. Arvostamme. Tätä on kiertäminen parhaimmillaan: tutustua hienoihin ihmisiin ja ystävystyä heihin erikoisolosuhteissa. Erikoiselämää parhaimmasta päästä.
Jäähyväiset, shampanjoinnit, näkymisiin toivottelu, haikeilut ja matkaan kohti Frankfurtin lentoasemaa. Edessä viimeiset kilometrit tässä bussissa.
Lentokin meni helpoissa merkeissä: allekirjoittanut nukahti ennen kuin oltiin noustu kiitoradalta Saksassa ja heräsi kun tärähdimme Suomen kamaralle.
Helsingin lentoasemalla saapui invataksi poimimaan rundissa rähjääntyneet hipit ja kyyti kohti Kotkaa alkoi. Eräs ystävä nimittäin työskentelee moisessa firmassa, joten hän oli totta kai hoitanut tämän sangen pirteän keikkapirssin voittokulkumme viimeistelyksi.
Ja sitten kotiiiiiiin! Laskeskelin männä yönä, että viimeksi kuluneista 12 kuukaudesta on ulkomailla tullut rundattua yli 4,5 kuukautta. Ja siihen tulee päälle vielä aimo läjä Suomen keikkaa ja festaria. On tuossa riittänyt läpi kepakoimista.
Pari päivää lepiä omassa sängyssä omassa kotona omalla porukalla oman suihkun ja oman vessanpöntön kera. Muutaman päivän päästä homma tosin jatkuu vielä vuoden viimeisen erikoiskokeen kautta, eli luvassa on Omnium Gatherumin Suomen-minirundi Dark Tranquillityn kera. Joten viimeistään viikon päästä sama bat-aika, sama bat-kanava. Pysykää hollilla!
Teksti ja kuvat: Markus Vanhala
Kuvat: Timo Isoaho
Tekstin toimitti Petri Silas