Jätetäänpä sitten sairaalapedit taakse ja hypätään Judas Priestin maailmaan. Jo 55-vuotiaaksi ehtinyt vetreä hevipioneeri on nimittäin hyvinkin ajankohtainen, sillä yhtyeen 19. studioalbumi on juuri ilmestynyt. Jos oli birminghamilaislegendan edellinen studiolevytys Firepower yllättävänkin väkevä näytös, täsmälleen sama kuvaus sopii myös tuoreeseen Invincible Shield -levyyn.
– Firepower ilmestyi keväällä 2018, ja aloin kehitellä ensimmäisiä uusia juttuja jo saman vuoden syksyllä. Rob ja Glenn (Tipton, keikkakokoonpanosta pääosin vetäytynyt kitaristi) työskentelivät omilla tahoillaan, muistelee Faulkner.
– Sitten kokoonnuimme saman katon alle, ja aloimme katsoa toistemme ideoita. Andy Sneap (Judas Priestin keikkakitaristi ja Invincible Shieldin tuottaja) oli tietenkin myös paikalla. Rakastan näitä kollektiivisen sävellystyön varhaisia aikoja, kun omat ideat heräävät toden teolla henkiin koko bändin kontribuution ansiosta. Nämä ovat yksinkertaisesti maagisia hetkiä.
– Olen oppinut muutamia tärkeitä juttuja Judas Priestin jäsenenä, ja eräs oleellisimmista on tämä: sinulla voi olla – tai ehkä jopa pitää olla – biisintekijänä hyvinkin vahvoja mielipiteitä lopputuloksesta, mutta samalla sinun pitää olla valmis luopumaan kaikista näistä näkemyksistä. Nimittäin kun kappaleen aihio menee koko myllyn – muiden muusikoiden ideariihien, sovitustyön, studiosessioiden – läpi, lopputulos voi kuulostaa täysin erilaiselta verrattuna alkuperäiseen ajatukseen. Tämä voi välillä kirpaista biisin alkuperäistä isää, mutta se on silti parasta mitä sävellykselle voi tapahtua.
Tuskin oli Invincible Shieldin intensiivinen tekeminen päässyt vauhtiin, kun maailma jo pysähtyi koronaviruksen puristuksessa. Samalla myös uuden Priest-albumin työstäminen jäi joksikin ajaksi taka-alalle. Tietynlaisen etäisyyden ottaminen – tai saaminen – uuteen materiaaliin ei ollut jälkikäteen ajateltuna lainkaan huono asia.
– Kukaan ei tietenkään osannut arvioida pandemian keston mittaa, mutta aika pian tuli selväksi, ettemme näe toisiamme vähän aikaan kasvoista kasvoihin. Aloimme sitten kehitellä puolivalmiita biisejä eteenpäin ja hahmotella kokonaan uusia juttuja. Epidemia oli maailmanlaajuisesti hirvittävä asia, mutta Invincible Shieldille se teki pelkästään hyvää.
Nousiko uuden albumin työstövaiheessa esiin jotakin ehdottomia avainbiisejä?
– Hyvä kysymys. Kun kirjoitamme materiaalia, meillä on usein todella monta kappaletta työpöydällä yhtä aikaa. Valmistelemme jotakin biisiä aikamme, ja sitten jätämme sen keskeneräisenä lepäämään. Tämän jälkeen jatkamme jonkun toisen kappaleen veistämistä. Tällaisen työskentelytavan vuoksi kollektiivisia avainbiisejä ei yleensä nouse esiin, ainakaan kovin varhaisessa vaiheessa, Faulkner miettii.
– Henkilökohtaisesti olin kyllä pitkään sitä mieltä, että Panic Attack on eräs parhaista biiseistä. Minulla oli paljon ajatuksia kappaleen suhteen, ja myös Rob oli liekeissä sen äärellä. Kun biisi alkoi löytää lopullista muotoa, siihen tuntui tarttuneen jotakin erityistä heavy metalin magiaa. Kuinka sitten kävikään? Panic Attackista tuli levyn avausnumero ja ensimmäinen singlelohkaisu.
Panic Attack lähtee liikkeelle kiehtovalla tavalla. Syntikat ja konerummut vievät kuulijan välittömästi 80-luvulle, jonnekin Turbo-levyn maisemiin.
– En ole muistaakseni kertonut tätä kovin monille, mutta Panic Attackin alkutunnelmat liittyvät näkemääni uneen. Kyllä vain, näin eräänä yönä unta niistä syntikkajutuista ja kitarajuoksutuksista. Onneksi muistin ne vielä aamullakin!
– Kun olin pyöritellyt näitä uni-ideoita intensiivisesti parin päivän ajan, tajusin aihion kuulostavan aika tavalla Rushilta – ja toki myös mainitsemaltasi Turbolta. Kun sitten vähän myöhemmin avasin puhelimeni, huomasin Neil Peartin menehtyneen… Näiden juttujen ajoitus oli tietenkin täyttä sattumaa, mutta haluan silti ajatella, että musiikin näkymättömät voimat kuiskuttelivat korvaani jostakin toisesta ulottuvuudesta.
Kun sait eräänä päivänä käsiisi masteroidun Invincible Shieldin, millaiset olivat tunnelmasi?
– Ensimmäinen ajatukseni oli ehdottomasti se, että kunpa fanit pääsisivät kuulemaan tämän saman tien, hymähtää Faulkner.
– Kiinnitin myös aiempaakin enemmän huomiota Invincible Shieldin progevaikutteisiin. En tarkoita mitään Dream Theaterin tyylistä monimutkaista progemetallia vaan 70-lukulaisen Priestin mieleen tuovia fiiliksiä. Nämä mausteet antavat Invincible Shieldille aivan erityisen luonteen.
Mikä on ”invincible shield” (voittamaton kilpi)?
– Albumin nimi viittaa tähän meidän omaan heavy metal -heimoon. Me rakastamme metallia, ja pidämme toisista samanmielisistä huolta. Ja kun me teemme niin, ympärillämme on voittamaton kilpi!
Pysäyttäviä ajatuksia
Otetaanpa seuraavaksi kiinni Richie Faulknerin aikakaudesta Judas Priestin riveissä. Nykyään 44-vuotias kitaristi liittyi brittilegendan vahvuuteen keväällä 2011, mutta kolmestatoista palvelusvuodesta huolimatta tietynlaiset epäuskon tunteet nousevat silti toisinaan pintaan.
– Saatan joskus kirjoittaa ihan huvikseni uusia riffejä, mutta sitten pysähdyn miettimään koko juttua. Että hetkinen, Rob Halford tulee laulamaan tämän kappaleen. Siis, vittu, metallijumala! Se on suhteellisen pysäyttävä ajatus, naurahtaa Faulkner.
– Totta kai Judas Priestille kirjoittaminen luo paineita, mutta yritän suhtautua tähän seikkaan positiivisesti. Onhan se nyt mieletön etuoikeus päästä osaksi legendaarisen yhtyeen levytyksiä.
Judas Priest on jopa niinkin legendaarinen, että vuonna 2022 se nostettiin osaksi arvostettua Rock And Roll Hall Of Fame -yhteisöä.
– Henkilökohtaisesti hienointa oli se, että tapasin tuolloin ensimmäistä kertaa Kenneth ”K.K.” Downingin – siis kitaristin, joka soitti Priestissä monen vuosikymmenen ajan. K.K. oli aivan mahtava tyyppi, sanoo Faulkner.
– Meidän oli myös määrä soittaa pari biisiä tämän juhlailtaman aikana. Sanoin etukäteen Robille ja kumppaneille, että K.K. ja Glenn voivat ihan hyvin soittaa kaikki kitaraosuudet eikä minun tarvitse tulla lavalle ollenkaan. Rob kuitenkin sanoi, että hän haluaa myös minun nousevan estradille, ja niinhän minä sitten tein. Ja olihan se suurenmoista.
Oletko kuullut Downingin kipparoiman KK’s Priest -yhtyeen levyjä?
– Hei, olen kova Downing-fani… Totta kai minä olen ottanut yhtyeen albumit haltuun. On hemmetin hienoa, että hän tekee taas musiikkia kovalla tasolla, sanoo Faulkner.
– Toki minä tiedän, että monet fanit haluaisivat K.K.:n palaavan Priestin riveihin, mutta tilanne on millainen se on. Asia ei ole minun käsissäni. Uskon ja toivon, että monet fanit osaavat nähdä tämän tilanteen hienon puolen: niin Judas Priest kuin KK’s Priest tekevät kovaa jälkeä omilla tahoillaan.
Kysymys voi olla vaikea, mutta jos nyt katsot omia Judas Priest -vuosiasi, mitkä kokemukset nousevat esiin ehdottomina kohokohtina?
– Menneisiin vuosiin mahtuu valtava määrä hienoja juttuja, joten nostetaanpa esiin ihan ensimmäisiä huippuhetkiä, kitaristi hymyilee.
– Kun Judas Priest etsi uutta kitaristia, bändin muusikot olivat kuulleet minusta paljon hyvää, mutta he eivät onnistuneet saamaan minua ensin kiinni. Kun he sitten saivat jostain numeroni ja soittivat puhelimeeni, luulin yhteydenottoa vitsiksi. Jotenkin kuitenkin selvisi, ettei kyse ole karmeasta pilasta, ja meninkin sitten tapaamaan Robia ja Glenniä. Se oli ensimmäinen kohokohta!
– Ensimmäinen varsinainen Priest-keikkani tapahtui Sweden Rock Festivalilla kesäkuun alussa 2011. Se oli elämää suurempi kokemus. Muistan äärimmäisen selvästi sen hetken, kun Rob ajoi moottoripyörällä lavalle ja tervehti juhlakansaa. Paikalle saapuneet kymmenet tuhannet fanit nostivat kätensä ylös… ja huusivat kurkku suorana. Se oli täysin surrealistista.
Toinen Priest-konserttisi tapahtui Tampereella Sauna Open Air -festivaalilla vain pari päivää Sweden Rockin jälkeen. Myös se oli mahtava keikka.
– Muistan senkin iltaman erittäin hyvin. Ja kesäkuun alussahan me palaamme Tampereelle. Mahtavaa!
Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 3/24.
Lue haastattelun edellinen osa täältä.