Klassinen musiikki on ollut kiitettävästi esillä koko kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen komennuksen ajan. Tästä on enimmäkseen kiittäminen klassisen musiikin liepeillä pörrääviä hahmoja sekä lehdistöä, jolla tuntuu juuri nyt olevan pakonomainen tarve luoda jonkinlainen konflikti ns. korkeakulttuurin ja muiden kulttuurien välille. Mieleen tulevat 1980-luvun Suosikin kuolemattomat vastakkainasettelut: Michael Jackson vs. Prince tai Eddie Van Halen vs. Angus Young.
Ajoittain koko prosessi on ollut aika riemastuttavaa seurattavaa. Esimerkiksi Anja Snellmanin omassa, ylimielisessä tietämättömyydessään rypevä kolumni Jou, liian kaunista Iltalehdessä oli tahattoman huumorin mestariteos. Petteri Järvisen nillitys siitä, miten Arhinmäen lenkkarit pilasivat Savonlinnan saisi myös jäädä aikakirjoihin.
Kapellimestari Esa-Pekka Salonen antoi Ylelle mittavan haastattelun. Siinä käsiteltiin monia mielenkiintoisia asioita, kuten kulttuurimarkkinoilla pärjäämistä Lontoon kaltaisella runsaan tarjonnan alueella ja sitä, miten tehdyt poliittiset päätökset (eikä suinkaan suomalaisten poikkeuksellinen musiikillinen lahjakkuus) loivat suomalaisen klassisen musiikin kansainvälisen profiilin.
Myös perussuomalaisia suomittiin, mutta siihen eivät iltapäivälehdet tarttuneet.
Kulttuuriministeri mainittiin yhdessä lauseessa. Poliittisen retoriikan piirissä havaittavaa kulttuurivihamielisyyttä käsiteltiin noin 30 sekuntia ja siitäkin osa meni myös oikean siiven kritisointiin. Yhteensä parin minuutin aihetta sivuavasta osiosta isoin osa omistettiin työväenluokan perinteisesti korkeakulttuurimyönteiseen politiikkaan, jonka Salonen näkee olevan jossain määrin mennyttä. Itse en ymmärrä, mihin hän viittaa puhuessaan korkeakulttuurivihamielisistä lausunnoista Arhinmäen kohdalla, koska mitään konkreettista ei nosteta esiin.
Vastakkainasettelulla myydään iltapäivälehtiä, joten niiden kannattaa esittää tämäkin asia määrätyssä valossa. Nyt jos vielä keksisivät, miten saadaan tähän klassisen ja kevyen musiikin väliseen, enimmäkseen keksittyyn konfliktiin yhdistettyä tissit, niin sekä Ilta-Sanomille että Iltalehdelle koittaisivat kissanpäivät.
Loppupeleissä kyse on kuitenkin yksinkertaisista asioista. Sekä klassisen että muiden musiikkien kohdalla kyse on tilanteesta, jossa joku haluaa soittaa musiikkia ja joku toinen haluaa sitä kuunnella. Ja jos klassisen tai jonkun muun musiikin haluaa nähdä jotenkin marginaalisena toimintana suhteessa nykyiseen elämänmenoon, kannattaa muistaa, että marginaalisen kulttuurin tukematta jättäminen on aika sama kuin marginaalisen ihmisen tukematta jättäminen. Jos aletaan kulttuuria arvottaa vain sen kaupallisen menestyksen perusteella, silloin voidaan ihan yhtä hyvin alkaa arvottaa ihmisiä bruttokansantuottavuuden mukaan.
Viimeistään ensi vuonna tullaan kulttuurin tukia leikkaamaan tavalla joka tuntuu kentän jokaisessa nurkassa. Siinä vaiheessa kannattaa jättää paskan hämmentäminen musiikkielämän liepeillä pyöriville perskärpäsille.
Tekijät keskittykööt toimivaan dialogiin ja yhteistyön tekemiseen.
Teksti: Arttu Tolonen