Arvio: Iggy Pop teki mainion levyn – Every Loser kestää vertailua maestron nuoruusaikojen töihin

Iggy Pop
Every Loser
Gold Tooth

Moni tuskin olisi 1970-luvun lopun hulluina vuosina uskonut, että muuan roku nimeltä Iggy Pop levyttää ja keikkailee vielä 75-vuotiaana vuonna 2023. Näin kuitenkin on, ja vanhuksen kunto sattuu olemaan niin järjettömän kova, että kuulokuvan perusteella miehen iästä voisi napsaista heittämällä parikymmentä vuotta pois.

Popin peräti 19. studioalbumi Every Loser tarjoaa kunnon lekalla päähän -rockia. ”I’m in a frenzy, you fucking prick / I’m in a frenzy, you goddamn dick”, maestro uhoaa sekopäisesti levynsä avausraidalla Frenzy.

Every Loser on huomattavasti edellistä Free-albumia (2019) äkäisempi tapaus. Se on klassinen punk rock -levy, joka on perinnetietoisuudessaankin tuoreen tuntuinen ilmestys. Tämä on yksinkertaisesti hyvää ja toimivaa rockmusiikkia.

Popilla ei ole mukanaan mikä tahansa taustabändi, vaan hänelle antaa taustatukea melkoinen supernimien lössi, joka on nimetty The Losersiksi. Rummuissa häärii Red Hot Chili Peppersin Chad Smith, kitarassa ex-Peppers-mies Josh Klinghoffer ja bassossa Guns N’ Rosesin Duff McKagan. Lisäksi levyllä kuullaan muun muassa Pearl Jamin kitaristia Stone Gossardia sekä viime vuonna kuollutta Foo Fighters -rumpali Taylor Hawkinsia.

Bändin pätevää soittoa kuuntelee mielellään, sillä se ei ammu yli vaan pitäytyy juuri oikealla tavalla perusasioissa. Päähuomio ymmärretään luovuttaa Popin elinvoimaiselle ja luonnikkaalle baritonille.

Levylle mahtuu vahvoja lauluja. Artistin vanhat kaverit David Bowieta myöten mieleen tuova Strung Out Johnny -single on kuin kadonnut hitti menneisyydestä – niin sanottu Pop-helmi! Myös All The Way Down on mainion vivahteikas rock-rymistely, jossa bändi laittaa parastaan.

Albumin seesteisemmät palat, kuten New Atlantis ja Morning Show, tuovat hyvää vastapainoa tykittelyyn. Popin tunnistettavaa spoken word -ilmaisua kuuntelee mielellään.

Maailman ikonisimpiin rocktähtiin kuuluva amerikkalainen on kyllä melkoinen ihmemies. Harvalukuisiksi jäävät ne artistit, jotka pystyvät 80 ikävuotensa lähestyessä tekemään niin verevää rock-musiikkia, että se kestää vertailua nuoruuden päivien tuotantoon.