Matalalla profiililla operoiva 2000-luvun alun hypetetty ja sittemmin vähän unohduksiin jäänyt indiefolkkari Devendra Banhart on artisti, jonka Wikipedia-sivun haluaa pitää selaimen välilehdissä jatkuvasti auki käydäkseen välillä katsomassa, onko jotain uutta ilmestynyt.
Flying Wig kuulostaa spekseiltään täydelliseltä. Banhartin muminaa tukemaan on nimittäin löytynyt Walesin popmysteeri Cate Le Bon – kaksi idiosynkraattista artistia, joiden musiikki perustuu hypnoottisiin peruskuvioihin ja luonnosmaisten biisiaihioiden looppaamiseen, kunnes toisto ja yksinkertaisuus kasvavat kouraiseviksi kokemuksiksi. Kaikki ylimääräinen on karsittu. Banhartin vastuulla on näppäillä singer-songwriter-kitaraa unisen, harvanuottisen syntetisaattoriäänimaton ja ajoittaisen CR-78-rumpukoneen päälle.
”Yöllinen” on ylikäytetty termi, mutta millään muulla sanalla tätä vellovaa, veden lailla soljuvaa, kaikuihin ja droneen perustuvaa helteisen kosteuden ambient-musiikkia ei halua kuvata. John Lennonin Jimmy Buffettin kanssa ei-koskaan-tekemä letkeä pilvenpolttofunklevy kohtaa Brian Enon 1970-luvun new age -noituuden ja David Sanbornin puhallinsoundit.
