CIRCLE: Hollywood

CIRCLE
Hollywood
Ektro

Välillä on tuntunut siltä, että Circle luottaa toistoon sävellystekniikan lisäksi myös levynjulkaisupolitiikassaan. Nyt modernin Pori-rockin veteraaniporukka pistää ilmoille vaihteeksi albumin, joka yllättää fokuksellaan. Yhtye on värvännyt porukkaansa mukaan amerikkalaisen Bruce Duffin, jonka viekkaat tekstit ja pontevat laulutulkinnat hallitsevat kappaleita kauttaaltaan.

Hollywoodin biisit etenevät tietysti pitkälti kurinalaisen junkutuksen voimalla, mutta levyllä yhtye tuntuu määrittelevän itsensä uudelleen useaan otteeseen. Kyseessä on poikkeuksellinen levy Circleltä, sillä kosmisen kokonaistunnelman sijaan sille luovat rakenteen erityyliset kappaleet. Myös musiikin sointi on totuttua kuivempi ja hallitumpi.
Albumin kulmakiveksi osoittautuva Mercy And Tuesday etenee säkeistössään hypnoottisesti kytien, mutta livahtaa b-osassaan – vai voisiko Circlen tapauksessa puhua ensi kertaa kertosäkeestä? – varsin 1970-lukumaiseen, Genesis-tyyliseen, melodiseen progetunnelmointiin, jota koristavat runsaat stemmat. Outrossa ilmaantuvat polyrytmiset akustiset kitarat on sovitettu todella upeasti.

Läsnä ovat myös viime levyiltä tutuiksi tulleet heavy-elementit. Tosin blacksabbathmaisen prototyyppinen Sacrifice kuulostaa ainoastaan vitsiltä Earthwormin upean ja kakofonisen krautheavyn jälkeen. Kiekon yllättävin hetki on akustinen gospel-blues Hard To Realize, josta tulee mieleen erehdyttävän paljon Jolly Jumpers. Yhtä riffiä vartin kertaava Madman on laadittu Duffin Tom Waitsia ja Captain Beefheartia muistuttavan turinoinnin taustaksi. Kiinnostavaa on, että Circlen tapauksessa laulu on instrumentti, jolla luodaan kappaleisiin lyyrisen sisällön ohella myös rakenteen tuntua. 

Hollywood on hengästyttävä ja tapahtumarikas mutta hallittu kokonaisuus. Se voi hyvinkin olla yhtyeeltä juuri oikea siirto kansainvälisen Circle-kultin rakentamisessa.  

 

 

Circlen basisti ja primus motor Jussi Lehtisalo, kuka on Hollywood -levyllä laulava Bruce Duff ja kuinka hän päätyi laulajaksenne?

– Bruce Duff on suosikkilaulajani vuodesta 1986 asti, jolloin ilmestyi eksperimentaalisen hardrockin klassikkoalbumi eli Jesters Of Destinyn Fun At The Funeral. Ektro julkaisi tämän merkkiteoksen kymmenisen vuotta sitten cd-painoksena, ja kolmisen vuotta sitten aloimme vakavasti puhua jonkinlaisesta yhteistyöstä.

– Toivon mukaan intoudumme äänittämään lisääkin materiaalia yhdessä. Jännittävää olisi soittaa myös muutama keikka yhdessä, mutta se jääköön nähtäväksi.
Circle ei ole koskaan kuulostanut tyylillisesti näin monipuoliselta. Vaikuttaa siltä, että Hollywoodin kappaleita on sävelletty Circlen mittakaavassa poikkeuksellisen paljon. Oletko samaa mieltä?

– Circle on ollut aina toivottoman monipuolinen yhtye, vaikka pidämmekin kiinni minimalistisen rockyhtyeen maineestamme. Täräytimme pohjat ja jälkiäänitykset nauhalle yhtä rempseästi kuin aiemminkin. Bruce Duffin panos on ollut huomattava tätä levyä työstettäessä ja hän on selvästi paneutunut albumiin kadehdittavalla tavalla.

– Huomaan kyllä toisinaan väänteleväni jopa jonkin tasoisia kertosäkeitä projekteihini. Huipennuksen sijaan minua on aina kuitenkin kiinnostanut hetki ennen sitä, kun asiat muuttuvat merkityksellisiksi, siksi punchlinen, kertosäkeen tai jonkinlaisen orgastisen huippukohdan saavuttaminen merkitsee minulle elokuvan lopputekstejä tai vuoren taakse häipyvää aurinkoa.

Kuinka pitkälle yhdellä riffillä pääsee, ja millä edellytyksillä?

– Ensimmäiset 15 vuotta meni pääsääntöisesti yhdellä riffillä. Voimme päättää, että seuraavat 15 vuotta voivat olla kahden riffin aikaa. Musiikissa on tärkeää jättää myös tyhjää tilaa, aikaa, jolloin kuulija voi itse täydentää musiikin omaksi elämyksekseen.

– Musiikin tehtävä ei ole mielestäni kertoa omasta erinomaisuudestaan ja täydellisyydestään, vaan avata ja haastaa kuulijaa uusille mielenkiintoisille poluille. Musiikinteossa ei ole tärkeää tietää tarkkaan mitä on tekemässä, vaan avautua rohkeasti tuntemattomalle. Yksi riffi on avantgardistinen vastalause viihdyttävälle ja valmiiksi pureskellulle maailmanjärjestykselle.

Hollywood -levyn kannessa olevassa tarrassa mainitaan Circlen olevan ”Uusi kiinnostava yhtye Suomesta”. Onko levy tarkoitettu uusien markkina-alueiden valloitukseen vai onko kyseessä jonkinlainen sisäpiirivitsi?

– Kannamme reliikkiviittaamme ylpeydellä, mutta haaveilemme toisinaan olevamme uudelleen brändättyjä. Kuvittelimme tekevämme läpimurtoalbumimme, mutta epäonnistuimme. Hollywood on meidän kolme tähteämme, joka hiljentyy takavasemmalle ja antaa tilaa uusille iloisille yrittäjille.

Sami Nissinen