CRADLE OF FILTH: Damnation And A Day

Arvio julkaistu Soundissa 04/2003.
Kirjoittanut: Antti Mattila.
Isompi levytysbudjetti kannattaisi mielummin tärvätä huippusoundeihin kuin matkaamalla Unkariin virittelemään vaisuja orkesteriosuuksia omien ylitaiteellisten ja alisuoriutuvien otosten sekaan.

Arvio

CRADLE OF FILTH
Damnation And A Day
Sony

Isompi levytysbudjetti kannattaisi mielummin tärvätä huippusoundeihin kuin matkaamalla Unkariin virittelemään vaisuja orkesteriosuuksia omien ylitaiteellisten ja alisuoriutuvien otosten sekaan. Jättiyhtiödebyytillään Filth lataa nauhalle kaksitoista biisiä ja viisi pullistelevaa välisoittoa, mittauttaa minuutit 77:n kohdalla eikä huomaa hitsanneensa itseään ovettomaan huoneeseen. Tämän paskahalvauksen seurauksena levy on niin tukossa, että närästää.

Muutama hiton napakka alkuriffi (Hurt And Virtue, Better To Reign In Hell) purskauttaa hetkelliset energiahuiput, mutta sitten lähdetään tutkimaan, mitä aidan takaa löytyy ja päädytään lähes poikkeuksetta Unkariin. Ja kun riffi kaiken hapuilun jälkeen ladataan uudelleen, se ei enää kuulostakaan yhtä jymäkältä. Tässä mielessä Damnation And A Day muistuttaa huonoa sinfoniaa, jossa kymmenen sekunnin tähtiosaa kierrätetään tunnin verran kaiken maailman jätteiden seassa. Filthin kyvyt eivät yksinkertaisesti riitä näin laajamittaiseen konseptiin, mutta olisi luullut niiden riittävän tiiviiseen repäisyyn omista parhaista puolista. Uran kehnoin levy mahdollisen supertähteyden kynnyksellä kaivelee, vaikka pieniä säikeitä vanhasta loistosta pilkahtaakin.

Perusjututkaan eivät ota onnistuakseen, sillä kuiskaukset, jykevät monologit ja laulutuplaukset kuulostavat kovin näivettyneiltä. Ikuisen elämän takaavasta vampyyrinpuremasta ei ole paljon iloa, jos loisto ympäriltä katoaa. 

Lisää luettavaa