CRADLE OF FILTH: Nymphetamine

Arvio julkaistu Soundissa 09/2004.
Kirjoittanut: Antti Mattila.
Lompakko tyynyn alla koiranunta nukkuvien levypomojen laskut menivät verisinfonia Damnation And A Dayn kanssa munilleen ja brittilurjukset vapautettiin Sonylta. Toki pöhötautinen teemalevy häivytti hulluuteensa myös Filthin parhaat puolet ja on vielä tänä päivänä liian tappuraista kuunneltavaa.

Arvio

CRADLE OF FILTH
Nymphetamine
Roadrunner

Lompakko tyynyn alla koiranunta nukkuvien levypomojen laskut menivät verisinfonia Damnation And A Dayn kanssa munilleen ja brittilurjukset vapautettiin Sonylta. Toki pöhötautinen teemalevy häivytti hulluuteensa myös Filthin parhaat puolet ja on vielä tänä päivänä liian tappuraista kuunneltavaa. Usko on kovilla, kun reilun vuoden päästä tarjotaan taas yli 75 minuuttista albumia. Kestääkö Filthin visio näin jättimäisiä tuotoksia?

Kurssi muuttuu, sillä sinfoniaorkesterin lämpö on korvattu kylmällä tuotannolla ja karskimmilla biiseillä.

Gilded Cunt ja Filthy Little Secret tarjoavat jopa thrash-piirteitä. Rytmikitarat raapivat kuvioita, jotka kelpaisivat Sodomille, mutta samoilla raidoilla väriä roiskahtaa sekaan brittiläisinä heavy-harmonioina.

Vastineena on ennenkuulumatonta hempeyttä; vierailija Liv Kristine visertää Nymphetamine Overdoseen teemaa, joka on taatusti salvannut paikalla olleiden hengen. Nemesisin kitarat tuovat mieleen Amon Amarthin kaltaiset viikingit, joten tylymmällä otteellakin on saatu ilmettä musiikkiin. Coffin Fodderin sikamaisen nerokas riffi on luku sinänsä, samoin kuin English Firen nummien usvat mieleen räväyttävä piano.

Nymphetamine on liian pitkä levy, mutta nyt Filth keskittyy enemmän omaan alaansa. 

Lisää luettavaa