CRADLE OF FILTH: Thornography

CRADLE OF FILTH
Thornography
Roadrunner

”Aika heppoista”, oli ensivaikutelmani kun soitin vaihtoi introsta Thornographyn ensimmäiseen varsinaiseen kappaleeseen Dirge Infernoon. Black metalin historian epämääräisin orkesteri soittaa rokkia. Triggerit naksuttavat ja päätä särkee.

Levyn edetessä vaikutelma kuitenkin paranee. Cradle Of Filthiä joskus vaivannut linjattomuus ei ole Thornographyn ongelma, sillä koko levy tuntuu olevan rockia. Loput biisit vain ovat Dirge Infernoa parempia. Nymphetamine-levyllä opittu kitaravetoisuus on venytetty Cradle Of Filthin asteikolla pitkälle ja tunnelmalliset osiot on jätetty nekin yksinkertaisten ja melko riisuttujen teemojen varaan. Thornography on mahtipontinen, mutta tyystin eri näkökulmasta kuin Damnation And A Day.

Erilaisia kokeiluja levyllä on lukuisia, onnistuneista (I Am The Thornin phaser-tuplaukset) ja aidosti mielenkiintoisista (Ville Valon vierailu) kyseenalaisiin (Dani Filthin melodiset laulut) ja suorastaan järkyttävän huonoihin (kasarihenkinen päätöskappale Temptation kokonaisuudessaan). Yksinkertaisuus on kuitenkin onneksi ulotettu myös kappaleiden rakenteisiin, eikä mikään palanen ole niin pahasti epäsopiva, etteikö sitä saisi jotenkin runtattua paikalleen.

Jos kuuntelun vain älyää lopettaa ennen Temptationia, levystä jää suuhun hyvä maku. Yllättävän hyvä.