Vaikka The Drumsin pelkistetyssä ja naivistisessa touhussa onkin jotain kiistämättömän sympaattista, ei kolmikon musiikista ole tullut yrityksestä huolimatta innostuttua. Viimevuotinen debyytti painui pikavauhtia unholaan, eikä parannusta juuri tapahdu Portamenton myötä. The Drumsia kuunnellessa hiipii väkisinkin mieleen, että tyylikkyys ja ajan hengessä oleminen on yhtyeelle varsinaista sisältöä tärkeämpää.
Eniten The Drumsin ilmaisussa häiritsee sen voimattomuus ja suoranainen nössöys. En halua tässä peräänkuuluttaa mitään elämää suurempia voimasointuja tai äijämäistä ääliömäisyyttä, mutta edes jonkinlainen dynamiikan vaihtelu olisi enemmän kuin tervetullutta. Ja tämä ei ole mikään musiikkityylin mukanaan tuoma velvoite, sillä myös hissuttelevaa makuuhuonepoppia voi tehdä voimallisesti. Jos ette usko, kysykää vaikka Stuart Murdochilta.
Bändinä The Drums on vielä kahden pitkäsoiton jälkeen raakile, joten turhan pitkälle vievää tuomiota ei sille tule langettaa. Jos yhtye pysyy kasassa, tulee se varmasti ajan myötä petraamaan juoksuaan, kunhan kehittymistä edellyttävä motivaatio pysyy tarpeeksi korkealla. Katsotaan viiden vuoden kuluttua uudestaan.
