Elbow on hienoimpia 2000-luvulla Britanniassa siinneitä popyhtyeitä. Guy Garveyn pohjattoman surullisen äänen kuljettamat, dramaattiset poplaulut tekevät myös yhtyeen kolmannesta levystä monin paikoin pakahduttavan kokemuksen.
Elbow’n vahvuutena eivät koskaan ole olleet niinkään sävellykset (vaikka etenkin upeita melodioita yhtye osaa tehdä) kuin niiden toteutus: studiossa huolellisesti rakennetut sovitukset luovat lauluihin maagisen tunnelman. Vähäeleiset sävellykset viedään pienillä, mutta ratkaisevilla elementeillä yllättäviin suuntiin. Tällä kertaa taikahetki löytyy hauraankauniin An Imagined Affairin yhden soinnun väliosasta, jonka keskelle ilmestyy haikea, vaimennettu piano.
Aivan edeltäjiensä loistoon tämä levy ei yllä. Oivalluksia ei ole ihan joka biisiin riittänyt, jonka takia tyhjäkäynnin vaara leijuu paikoin uhkaavana. Rokkaus Mexican Stand-offin tai Forget Myselfin tapaan ei myöskään luonnistu yhtyeeltä yhtä hyvin kuin melankoliset ja melodiset laulut. Harvemmin nimittäin tulee vastaan näin hienosti herkkyyden ja nyanssien päälle ymmärtäviä raavaita miehiä Pateettisuus kunniaan.
