Kättä lippaan näille veijareille. Hero Dishonestin energiataso ei ole laskenut sen rontin kymmenen vuoden aikana, jolloin ovat hardcorepunkiaan äänitteille tallentaneet. Ja kuten yhtyeen keikalla nähneet tietävät, lavalla – tai sen liepeillä, musikantit ovat hyvin liikkuvaista sorttia – yhtyeen tuotanto saa vielä piirun verran hysteerisemmän muodon.
Yllättäen Alle lujaa avaa myös uusia puolia Hero Dishonestista. Albumi on aiempia levyjä hidastempoisempi ja synkempi. Nyt siinä kuuluu sekä Radiopuhelimien ehdottomuus että noiserockin estetiikka, jopa postpunk. Ja jos sillä on jollekin oikeasti merkitystä, niin myös sanoista saa selvää.
Näennäinen sekasorto on täysin yhtyeen hallussa, se soittaa jumalattoman tiukasti ja mikä parasta, sen ilmaisun raivossa ei ole mitään yliyrittämistä tai esittämistä. Puritaanisuus on aina pahasta, mutta Alle lujaa on punkia sen aidoimmassa ja luonnollisimmassa muodossa.
Ihan helppoa ei ole löytää uutta tulokulmaa teksteihin, joissa käsitellään päihteitä, sotaa, tekopyhyyttä ja seksiä. Siitä huolimatta ei tarvitse nolostua lapsellisuuksista tai kliseistä. Ei mikään itsestäänselvyys sekään.
