Hero Dishonestin keikoilla osa viehätyksestä perustuu siihen, että suurin osa bändistä on jatkuvasti ilmassa. Nyrkit ja kengät heiluvat ja on selvää, että kohta jotain sattuu ja pahasti. Kiitettävän paljon tuosta raivohulluudesta on saatu tallennetuksi nerokkaasti nimetylle pitkäsoitolle, jolla 21 kappaleen sahaaminen kestää 25 minuuttia.
Tyylillisesti Hero Dishonest ei tarjoa sen kummempaa kuin muutkaan ”no–peutettua Bad Brainsia ilman reggae-vaikutteita” soittavat hardcorebändit. Tasollisesti tarjonta on poikkeuksellista. Soundi on voimakas, soitto yleisestä kaaoksesta huolimatta hemmetin tiukkaa ja riffit rokkaavan tarttuvia. Teksteissäkin kierretään poliittinen yksisilmäisyys mukavan kaukaa. Reilun minuutin hujakoilla pyörivä biisien keskimitta annostelee turpaanvetomusiikin sopiviksi siivuiksi.
Totta kai tämä vaatii pohjalle sen, että jaksaa kuunnella aggressiivista punk-metakkaa, mutta jos se ei ole ongelma, tarjoaa When The Shit Hits The Man huumorintajuisen vaihtoehdon myös meille, joita nykypäivän punk-keikkojen pittimachoilu pelottaa.
