Kun yhtyeestä tulee ”liian” suosittu, sekä osa yleisöstä että kriitikoista kääntää sille selkänsä. Kentin tapauksessa näin kävi kolmannen albumin Isolan (1997) tai viimeistään sitä seuranneen Hagnesta Hillin (1999) jälkeen. Siitä lähtien yhtyeen levyjä on moitittu poikkeuksellisen kevyin perustein: valtavasti myynyt Vapen & ammunition (2002) on liian helppoa poppia, Du & jag döden (2005) on liian synkkä ja Tillbaka till samtiden (2007) on liian ysäriä. Tietenkään innokkaimmat valittajat eivät olisi tykänneet, vaikka Kent olisi tehnyt millaisen levyn tahansa.
Vereslihainen Isola on yhä Kentin paras albumi. Hagnesta Hill olisi yltänyt vähän tiivistettynä samalle tasolle – se siis on liian pitkä. Sen voi myös nähdä ensimmäisenä merkkinä Kentin identiteettiongelmasta. Yhtyeen kaikki myöhemmät levyt ovat olleet suoria reaktioita edeltäjiinsä. Muutos on kuitenkin aina tapahtunut tiukkojen raamien sisällä, se ei ole ollut yhtä hylkäävää kuin yhtyeen ihailemalla David Bowiella 70-luvulla.
Joakim Berg ja kumppanit haluavat sekä olla valtavan isoja että toimia täysin omapäisesti. Joskus se tuottaa outoja ratkaisuja, kuten esimerkiksi Tillbaka till samtidenin piinallisen ohuen äänikuvan. Muovikuoren alla piileskelee monia hienoja kappaleita, mutta vahinko on jo tapahtunut.
Kun ajattelee Kentin parhaita lauluja, sellaisia kuin 747, Kevlarsjäl, Utan dina andetag ja Mannen i den vita hatten, selviävät yhtyeen vahvuudet nopeasti. Parhaimmillaan yhtye on melankolian ja paatoksen rajamailla operoidessaan. Joakim Bergin skaala lauluntekijänä ei ole kovin laaja, mutta oman tonttinsa hän hoitaa täydellisesti.
Kentin kappaleet ovat yksinkertaisia mutta melodisesti vahvoja. Niiden tekstit peilaavat sekä kirjoittajan että kansankodin muutosta. Hienoin esimerkki saattaa olla viimeisimmän albumin Columbus, jossa Joakim Berg laulaa Tukholmasta, joka tuntuu yhtä tuntemattomalta kuin vuonna 1993, hänen muuttaessaan sinne. Viisitoista vuotta sitten tilanne oli jännittävä ja toiveikas, nykyhetkeä leimaa pettymys.
Tämä kymmenen cd:n musta laatikko sisältää Kentin koko tuotannon. 133 kappaleen joukossa on myös viisitoista julkaisematonta laulua tai versiota, joista etukäteen kiinnostavimmilta vaikuttivat Jones & Giftet- ja Havsänglar-nimillä tehdyt demot. Niistä ei kaveriporukan kultaista tulevaisuutta kuule.
